8 maaliskuun, 2021

Korona

Järvi-Pohjanmaalla koronatilanne ennallaan

Edellisen, 3.3.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueen asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja, kertoi pandemiajohtoryhmä tiedotteessaan 8. maaliskuuta. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa.

Urheilu

Veto ja Jymy vastakkain viikonloppuna Kuortaneella

MIESTEN Superpesiksen huippujoukkueet Vimpelin Veto ja Sotkamon Jymy testaavat talvikuntoaan tulevana viikonloppuna Kuortaneella. Joukkueet iskevät yhteen hallipesiksen merkeissä viikonlopun aikana kahdesti.

Urheilu

Pokelan rallisprint-kausi alkoi voitokkaasti Laukaassa

TÄMÄN vuoden ensimmäinen SM-rallisprintin osakilpailu järjestettiin Laukaan Ruuhimäessä 28.2.2021. Kahteen kertaan ajetulla, noin 4,3 kilometrin pituisella erikoiskokeella paras aika määritti sijoituksen, jonka perusteella jaettiin SM-pisteet päivän päätteeksi.
Samuli Pokela Järviseudun Urheiluautoilijoista ajoi luokan 8 (rallisprinttiin erikoistuneet 4-vetoiset kilpa-autot) voittoon ajalla 02:49,83, ajokkinaan Mitsubishi Lancer Evo 4.

Jääkaruselli

Jääkarusellin jälkitunnelmia: Kilpailu ennätyksestä kiihtyy, kertoo Käpylehto

RUNSAS viikko sitten Lappajärvellä rikottiin jääkarusellin maailmanennätys. Kyselin jälkitunnelmia Janne Käpylehdolta ja sitä, kuinka uusi tempaus on otettu vastaan maailmalla. Asiasta uutisoitiin hyvin laveasti ympäri maailmaa ja tiedossa oli kaukomaillakin missä maailman suurin jääkaruselli on tehty, ennätys rikkoen. Karusellin koko oli tuo jäätävä 310,78 metriä.

Urheilu

Hautamäki voitolla SM-kärkeen

KAUDEN toinen rallin SM-osakilpailu Kouvolassa päättyi Ville Hautamäen ja Mika Juntusen voitonjuhliin. Voitto ja samalla SM-sarjan kärkipaikka eivät irronneet vaivattomasti. Kymenlaakson yli pyyhkinyt lumimyräkkä pisti ajajat äärimmäisen suuriin vaikeuksiin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.