17 toukokuun, 2021

Korona

Ulkomailta tulevien koronatartuntojen osuus korostunut maakunnassa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin helatorstain 13.5. ja viikonlopun 14. – 16.5.2021 aikana yhteensä kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 848. Ulkomailta tulevien tartuntojen osuus on korostunut viimeaikoina, esimerkiksi Teuvan tuulivoimatyömaihin liittyviä tartuntoja on todettu jo 22. Seuraavaksi eniten tartuntoja on saatu perhe- ja kaveripiiristä.

Kunnallisuutiset

Nuorisovaltuusto järjestää vaalipaneelin Vimpelissä

VIMPELIN nuorisovaltuusto järjestä kuntavaalipaneelin torstaina 20.5 kello 17–19 Vimpelin kunnantalolla. Mukana on edustaja jokaisesta puolueesta tai ryhmittymästä, jolla on kesäkuun kuntavaaleissa ehdokkaita Vimpelissä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.