Frisbeegolfin viikkokisat käynnistyivät Alajärvellä

Antti Kotilainen on kisannut frisbeegolfissa vuodesta 2014.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kisakausi käynnistyi 19. toukokuuta ja jatkuu 4. elokuuta saakka aina keskiviikkoisin kello 18. Kisoihin ilmoittautuminen on avoinna kello 17.20–17.45 ja kisamaksu on kolme euroa.

–Viime kesänä kisoihin osallistui keskimäärin 25 kilpailijaa. Väkeä kävi pääasiassa Seinäjoelta ja Alajärven naapurikunnista. Ilahduttavaa on, että mukaan on tullut paljon uusia, 13–14-vuotiaita harrastajia.

Iäkkäämpiäkin heittäjiä kisoissa käy, mutta naisia ei juurikaan. Miksi näin?

–Täällä kaikki heittäjät kisaavat samassa sarjassa. Miesvaltainen laji voi ehkä jännittää aloittajia. Lajissa kuitenkin kilpailee naisia, arveli Joni Mäkelä.

–Sekaparisarjaan naisten on ehkä helpompi lähteä mukaan, vaikka poikaystävän kanssa. Niitäkin on tarkoitus kesän aikana järjestää, Kotilainen tuumasi.

Kisoihin tullaan, koska siellä saa neuvoja, jos joku asia ei onnistu, ja tulee haastettua itseään ja heitettyä paremmin kuin muuten vain heittäessä, jolloin oma tulos ehkä parantuu ja kokee onnistumisen iloa.

–Kisoihin ovat tervetulleita kaiken ikäset harrastajat, myös vaikkei olisi aiempaa kokemusta heittämisestä: kokeneemmat kertovat kuinka kisa etenee ja kiekkojakin löytyy tarvittaessa lainaan.

Sarjassa palkitaan paitsi raaka tulos, myös tasoituksellinen tulos, jolloin omaan tasoonsa nähden parhaiten heittänyt palkitaan. Palkintona on frisbeegolfin tarvikelahjakortteja.

KORONAPANDEMIA aiheutti ulkoliikuntalajien suosion räjähdysmäisen kasvun. Se näkyy ja tuntuu myös frisbeegolfin harrastajien parissa.

–Aurinkoisena päivänä täällä on kuntoradan parkkipaikka täynnä autoja ja maastossa kulkee useita porukoita heittämässä, Kotilainen kertoi.

Mainos

–Harrastajamäärien kasvu näkyy myös tarvikehyllyillä, tänään kävin katsomassa varusteita ja hyllyt olivat tyhjää täynnä, sanoi lappajärveläinen Samuel Luoma.

Kotilainen suosittelee aloittelijaa panostamaan laadukkaaseen kolmen kiekon settiin.

KAKSISSA ensimmäisissä viikkokisoissa sää ei suosinut heittämistä, mutta osallistujia se ei lannistanut. Täysin tyyni sää on heittämiselle helpoin, mutta pieni tuuli ei Kotilaisen mukaan vaikuta. Sään vaikutus on suurempi avoimessa maastossa kuin metsässä olevalla radalla. Kokeneempi kilpailija myös osaa lukea tuulta ja heittää sen mukaan.

–Puuskittainen tuuli voi tuoda viisi, kuusikin heittoa lisää.

Innokkaita heittäjiä kovakaan myräkkä ei saa jäämään kotiin.

KOTILAINEN on kilpaillut frisbeegolfissa vuodesta 2014. SM-tason menestys on tuonut kisalipun Tsekin MM-kisoihin, jotka järjestetään elokuussa, mikäli olosuhteet sen sallivat.

–Hyvän heittäjän tekee monipuolisuus, Kotilainen pohti. –Puttaaminen on ehkä tärkein, mutta myös pitkät heitot ovat merkittävä taito.

Kotilainen pitää hallussaan frisbeen heiton Suomen ennätystä tuloksella 199 metriä. Sen lisäksi, että heittäminen on enemmän taito- kuin voimalaji, se vaatii myös hermoja.

–Lopussa, jos on tiukka peli, ja on pakko saada kiekko sisään, kokemattomampi saattaa epäonnistua paineen vuoksi. Monesti tässä on kaikki pienestä kiinni.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.