Saarijärven kangaskauppa palvelee kesän Kortesjärvellä

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVEN katukuvaan palaa kesän ajaksi kangaskauppa. Pirkko Saarijärvi on hankkinut Jaskarin kiinteistössä sijaitsevan entisen myymälänsä tilat käyttöönsä syksyyn asti. Vahvan yrittäjäsielun omaavan Saarijärven suunnitelmana on käyttää tämä annettu aika mahdollisimman tehokkaasti.

–Tällä loppurutistuksella tarkoituksena on saada aikaan iloa asiakkaille sekä uusille tuttavuuksille. Toivoisin kesällä pääseväni tapaamaan erityisesti ihmisiä, joita olen työuran aikanani palvellut, Saarijärvi kommentoi.

Saarijärven mukaan kaupassa on tarjolla runsas valikoima erilaisia verhokappoja. Kankaitakin ja nappeja on suuri määrä niitä tarvitseville.

–Muita tuotteita tänne on mahdollista toimittaa aivan kysynnästä riippuen, Saarijärvi toteaa.

HÄMÄLÄISLÄHTÖISEN yrittäjän ura sai aikoinaan alkunsa Pirkanmaalla Virroilla sijaitsevalla Killinkoskella sekatavarakauppiaana. Sieltä tie johti Helsingin, Nokian sekä Karijoen kautta lopulta Kortesjärvelle.

–Alussa oli hieman vaikeaa erityisesti paikallisten ruokatottumusten suhteen. Kyllä se siitä sitten helpottui, kun toinen toistaan tuettiin, Saarijärvi sanoo.

85-vuotiaalla Saarijärvellä ikää on jo muutama vuosi ehtinyt kertyä, mutta veri vetää yhä vahvasti yrittäjyyteen. Saarijärvi kertoo eläneensä yrittäjänä koko elinaikansa ja tehokkuutensa kumpuavan isänsä puolelta.

–Isäni oli aivan työhullu koko ikänsä. Kun olin pieni, niin häntä ei meinannut edes koskaan nähdäkään, kun oli koko ajan menossa. Hän oli niin omalla alallaan. 55 vuotta sitten kun tänne muutettiin, niin sen jälkeenkin on aina ollut jotain meneillään, Saarijärvi muistelee.

SAARIJÄRVI toteaa yrittäjyyden olevan hänessä lujassa. Oma perheen ja jälkeläisten toppuutteluyritykset ovat jääneet onnistumatta. Nyt kuitenkin tulevaan syksyyn päästessä Saarijärvellä on edeltävän uran arkeensa peilaten varsin poikkeuksellisia suunnitelmia.

–On paljon mielenkiintoisia harrastuksia, joita olisi kiva kokeilla, kuten esimerkiksi laiskottelua. Sitä ei vielä tähänkään päivään mennessä ole liikaa tullut testailtua, Saarijärvi pohtii.

Entisen Pirkon Hallin tiloissa toimivan yrityksen aukioloajat ovat tiistaista perjantaihin kymmenestä kolmeen. Saarijärvi ilmoittaa, että aina kun ovi on auki, niin silloin kauppias on paikalla ja myymälään on mahdollista tulla kurkkailemaan.

–Olen siellä kuin kotonani. Täällä riittää tutustumista vielä monen vuosikymmenen jälkeenkin, uskokaa vaikka huviksenne, Saarijärvi naurahtaa ja siirtyy tutkimaan verhokappakokoelmien värimaailmoja tarkemmin.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.