Tukea yhdistyksille Aisaparin Pikkolo5-hankkeesta

LEADER AISAPARI on käynnistänyt teemahankkeen, jossa kylillä ja yhdistyksillä on mahdollisuus saada tukea hankintoihinsa. Hankkeessa voi tehdä yleishyödyllisiä investointeja, joilla parannetaan kylän turvallisuutta tai yhteisten kokoontumistilojen varustusta ja harrastusmahdollisuuksia.

Alahankkeet voivat sisältää pieniä investointeja, joilla tähdätään yhteisten tilojen käytön ja käyttömukavuuden lisäämiseen. Tähän liittyen voidaan tehdä kalusto- ja laitehankintoja yhteisiin tiloihin tai lisätä ja parantaa harrastusmahdollisuuksia.

–Voidaan hankkia esimerkiksi uusia välineitä kuntoiluun, hankkia tieto- tai kokoustekniikkaa tai parantaa äänentoistoa. Turvallisuutta voi parantaa hankkimalla vaikkapa sydäniskureita tai aggregaatteja, kertoo Päivi Kultalahti Aisaparilta. –Voidaan myös tavoitella kestävää kehitystä hankkimalla ilmalämpöpumppuja tai muuta energiansäästöä tai kierrätystä edistävää laitteistoa ja kalustoa.

Hanke on tarkoitettu Leader Aisaparin toiminta-alueella toimiville yleishyödyllisille yhdistyksille. Aisaparin toimialueeseen kuuluvat Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi, Lapua ja Vimpeli.

Hankinnat voivat olla kustannusarvioltaan 750 euron ja 10 000 euron väliltä. Tukiprosentti on 65.

–Tuki ei koske hankintoja, jotka vaativat rakennusluvan. Hanke toteutetaan kertakorvaushankkeena suoriin kalusto- ja välinehankintoihin, eikä siihen voi sisällyttää talkootyötä.

HAKEMUS liitteineen on toimitettava viimeistään lokakuun viimeisellä viikolla eli perjantaihin 29.10. kello 16 mennessä Aisaparin toimistolle tai sähköpostilla paivi(piste)kultalahti(ät)aisapari(piste)net. Häneltä voi myös kysyä lisätietoa puhelinnumerosta 0400 239 359.

–Älä jätä palautusta viime tippaan, niin ehditään tarkistaa, että kaikki tarvittava löytyy hakemuksesta. Näin asia etenee nopeasti Aisaparin hallitukseen, joka valitsee toteutettavat hankkeet, Kultalahti pyytää.

Tärkeää on myös muistaa, ettei hankintoja saa tehdä ennen kuin hakija saa ilmoituksen hankkeen hyväksymisestä.

Hakuohjeita ja lomakkeita liitteineen voi hakea valmiiksi tulostettuina nippuina Aisaparin toimistoilta tai Varautumalla valmiutta -tilaisuuksista. Ne voi myös tulostaa Aisaparin nettisivuilta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.