Lappajärven nuorisotilojen häiriökäyttäytymistä pyritään rauhoittamaan palkkaamalla toinen ohjaaja

Julkaistu:

Elokuusta saakka Meidän tila -ohjauspalvelussa on noussut perjantai-iltaisin esille negatiivisia lieveilmiöitä, joihin ohjaaja ei ole pystynyt reagoimaan riittävällä tavalla.

Kunta ostaa Meidän tila -ohjauspalvelun tilaohjaustoimintaa Lappajärven 4H-yhdistykseltä. Näin nuorisotilaa on voitu pitää auki keskiviikkoisin kello 17–21, perjantaisin 17–22 ja joka toinen lauantai 18–22. Ostopalveluun on varattu 12 000 euron määräraha.

Perjantaisin nuorisotiloilla käy 30–40 nuorta. Jotta viihtyvyys, turvallisuus ja ennakoiva ote häiriökäyttäytymiseen voidaan varmistaa, perjantai-iltoihin tarvitaan toinenkin ohjaaja.

Hyvinvointivaliokunnalle esitettiin kaksi vaihtoehtoa; että 3 840 euron lisämäärärahan turvin palkataan perjantai-iltoihin toinenkin ohjaaja, tai että lauantain aukioloaika vähennetään kertaan kuukaudessa ja resurssi siitä siirretään perjantai-illalle. Valiokunta päätti esittää kunnanhallitukselle lisämäärärahaa toisen ohjaajan palkkaamiseen perjantaille.

HYVINVOINTIVALIOKUNNAN asialistalla oli kunnanvaltuutettu Maria Viita-aho-Tohnin 19. huhtikuuta jättämä valtuustoaloite nepsy-osaamisen lisäämiseksi kouluilla. Lasten keskittymiseen, oman toiminnan ohjaamiseen ja levottomuuteen liittyviä haasteita voitaisiin koulutuksen avulla kohdata paremmin, mistä hyötyisivät kaikki oppilaat.

Lappajärven yhteiskoulun kanta on, että on hyvä, että asiaan on kiinnitetty huomiota. Lasten ja nuorten keskittymisvaikeudet, käytöshäiriöt ja oppimishaasteet ovat lisääntyneet viime vuosikymmenen aikana. Kouluun tulee koko ajan enemmän lapsia, joilla ei ole edellä mainittujen taitojen lisäksi välttämättä juurikaan vuorovaikutustaitoja. Yksittäisten henkilöiden kouluttaminen ei koulun näkökulmasta korjaa ongelmaa, vaan koko henkilöstön tulisi saada perehdytystä asiaan. Koulutusmäärärahat ovat tässä haasteena, mutta esimerkiksi iltapäivän mittaisella koulutustilaisuudella päästäisiin alkuun. Koulu ei myöskään pysty vastaamaan haasteisiin vain omalla panoksellaan, vaan usean asian kuntoon saattaminen tulisi aloittaa kotoa.

Myös muiden oppilashuollon palveluiden riittävyys nousee tapetille tässä yhteydessä. Koulupsykologin palvelua saadaan ostettua vain pätkittäin ja psykiatrisen sairaanhoitajan palvelun hankkimista tulisi harkita.

Nepsy-valmentajan koulutus maksaa noin 2 500–3 000 euroa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana koulutusmahdollisuutta on tarjottu henkilöstölle, mutta kukaan ei ole tarttunut siihen. Koulutus on melko vaativa ja kestää noin vuoden. Lyhyempiäkin infoja ja päiviä maakunnassa on tarjottu, mutta niihinkään ei ole osallistuttu.

Kunnanhallitukselle esitetään, että perusopetuksen koulutusmäärärahoja lisätään pysyvästi. Vuoden 2021 määräraha oli 2 540 euroa, ja se esitetään nostettavaksi 4 000 euroon. Koulujen henkilökuntaa kannustetaan osallistumaan nepsy-koulutuksiin ja perusopetuksessa järjestetään nepsy-teemainen koulutuskokonaisuus.

LASTEN psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaaminen, jonka kustannus on noin 40 000 euroa vuodessa, on kirjattu sivistystoimen tavoitteeksi ensi vuoden talousarvioon. Muita oleellisimpia toiminnallisia muutoksia ja tavoitteita ovat liikuntahallin valmistuminen ja käyttöönotto, vapaa-aikapalveluiden tilojen sähköinen varausmahdollisuus sekä luontoreittien ja -kohteiden digitalisointi sekä vapaa-aikapalveluiden elintapaohjauksen toimintamallin palveluintegraation aloittaminen yhteistyössä Vimpelin kunnan sekä Hotelli Kivitipun kanssa. Investointilistalle ehdotetaan kirjaston ryhmätyötilan rakentamista sekä koululiikuntavälineistön ja seiväshyppypatjan sekä uusien jalkapallomaalien hankkimista.

KUNTALAISILTA pyydetään ehdotuksia kunnan kulttuuripalkinnon saajaksi. Myös Kunnon Kuntalaisesta toivotaan ehdotuksia. Palkintojen saajat päätetään hyvinvointilautakunnan kokouksessa 9. marraskuuta. Kunnon Kuntalainen ja Ryhtinuoret palkitaan Kunnonjuhlassa joulukuussa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.