Kaksineuvoisen henkilökunta on kärsinyt säästötoimista

KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen 14.12. kokoontunut yhtymähallitus sai tiedokseen terveyspalveluiden henkilöstöltä kerättyä palautetta.

Henkilökunnalta saatiin viesti, että kuntayhtymää koskeneet talouden säästötoimet eivät ole sujuneet kivuttomasti, ja henkilöstö kokee laajasti riittämättömyyden tunnetta.

Viimeaikaisten henkilöstövähennysten myötä kuormituksen on koettu kasvaneen hallitsemattomaksi, pöytäkirjassa kerrotaan. Jatkuvasti vaaditut säästöt ja tehdyt henkilöstövähennykset ovat herättäneet henkilökunnassa ajatuksen siitä, ettei heidän työtään arvosteta.

Tilannetta on edelleen vaikeuttanut se, että koronapandemian myötä henkilökunta on joutunut tekemään yhä enemmän töitä. Henkilöstö on joustanut paljon sen varmistamiseksi, että infektiopolin toiminta, koronanäytteenotto, koronarokotukset ja tartunnanjäljitys on saatu toteutettua.

Mainos

Henkilöstö on esittänyt huolensa myös siitä, että työn kuormittavuus ei houkuttele alalle uusia työntekijöitä. Rekrytointi on nyt jo haasteellista, ja osa työntekijöistä miettii toistuvasti alan vaihtoa. Tämä on toisaalta valtakunnallinen ilmiö.

Tulosaluejohtajat ovat tuoneet yhtymähallituksessa ja jäsenkuntaneuvotteluissa esiin sen, että terveyspalveluiden tulosalueelta ei pystytä enää tekemään esillä olleita säästöjä, eikä jo tehtyjä säästöjä nähdä kaikilta osin järkevinä. Henkilökunnan pysyvä lisääminen heidän esittämistään toiveista huolimatta ei ole ollut mahdollista talousarvion sitovuuden vuoksi.

YHTYMÄHALLITUS päätti nostaa kehitysvammaisten asumispalveluyksiköiden, Fransunpuiston ja Kaitorannan, asiakkailta laskutettavaa ylläpitomaksua 50 eurosta 70 euroon kuukaudessa tämän vuoden alusta lähtien.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.