Alajärvi – Hikiä voimajohtoreitin rakentaminen käynnistyy 2026

ELY-keskuksen, Fingridin ja FCG:n asiantuntijat kertoivat, että voimajohtoreitti vedetään pääosin nykyistä johtoaluetta hyödyntäen.

Julkaistu:

Reitti kulkee Järviseudulla Alajärven ja Soinin kautta ja samoin kuin pääosin koko matkan, jo nykyisin olemassa olevilla voimajohtoreiteillä, joita pääsääntöisesti vain levennetään uusien voimajohtojen (400+110 kilovolttia) asennuksen vuoksi. Yhteys on kaikkiaan noin 270 kilometrin mittainen ja ulottuu 13 kunnan alueelle.

Alajärveltä Petäjävedelle johtava nykyinen reitti puretaan. Uudet pylväät ovat noin 10–15 metriä nykyisiä korkeampia, ukkosulokkeineen ne yltävät 35–37 metriin, pylväsväli on 250–250 metriä. Johtoaluetta tarvitaan tässä osuudella lisää neljä metriä käytävän molemmin puolin.

Satu Vuorikoski, vanhempi asiantuntija Fingridiltä, perusteli rakentamista vihreällä siirtymällä ja energiamurroksella.

–Tämä tarvitaan kantaverkon käyttövarmuuden turvaamiseksi, sillä sähkön kulutus ja siirtotarpeet kasvavat ja olemme matkalla kohti hiilineutraalia Suomea vuonna 2035.

Samaan aikaan käynnissä on toinen Fingridin kantaverkkohanke Alajärveltä pohjoiseen, Kalajoen Jylkkään.

–Kokonaisuutena nämä uudet yhteydet ovat tarpeen, koska tuotanto keskittyy pohjoiseen Suomeen ja kulutus etelään. Näillä edistetään Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista ja pidetään yllä energiaomavaraisuutta.

LUONTOSELVITYSTEN maastotyöt on tehty. Hankkeen valmistelu käynnistyi jo vuosi sitten. Projektipäällikkö Marja Nuottajärvi YVA-konsultti FCG:stä kertoi, että Alajärvi-Petäjävesi-välillä Soinin Marjoperällä tehdään perusreitistä poikkeava ratkaisu asumisen takia.

–Nyt tarkasteltavien hankkeiden lähellä on yhdeksän tuulivoimahanketta, joiden osalta yhteensovittamista pohditaan tapauskohtaisesti.

Esiselvityksessä löydettiin hankealueelta useita aikaisemmin mainitsematta jääneitä muinaisjäännöskohteita, kuten tervahautoja.

–Matosuo Soinissa on merkittävä lintupaikka, suo- ja metsälintualue, mikä huomioidaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan johtoalueelle ei olisi jäämässä rakennuksia, reunavyöhykkeelle kylläkin. Etenkin etelään päin mentäessä johtoalue sivuaa tiheään asuttuja seutuja.

HUOMAUTUKSET ja mielipiteet hankkeesta tulee jättää Keski-Suomen ELY-keskuksen kirjaamoon mielellään sähköisenä 30. maaliskuuta mennessä.

–Suoraan reittiin liittyvät havainnot voi ilmoittaa Fingridille esimerkiksi karttapalvelun kautta yrityksen nettisivulla Katso hanke kartalla -kohdasta. Siellä näkee, kuinka johto sijoittuu omalle kiinteistölle tai reitille ylipäätään, totesi johtoreittisuunnittelun asiantuntijana toimiva Eeva Paitula.

Hanke löytyy valikkojen Kantaverkko, Rakentaminen ja Voimajohdot alta.

Lausunto tulee nähtäville noin kuukausi tämän jälkeen ELY-keskuksen kuulutusten verkkosivulle.

Valmis YVA-selostus saadaan nähtäville marraskuussa. YVA-menettelyn jälkeen, ensi vuonna, valitaan jatkosuunnitteluun etenevä voimajohtoreitti ja yleissuunnittelu käynnistyy.

–Vuosina 2024–2025 saadaan tietoa muun muassa pylväspaikoista. Rakentaminen tapahtuisi 2026–2027. Työmaa etenee vaiheittain, joten yhden maanomistajan mailla ei töitä näin pitkään tehdä. Maaperätutkimusten jälkeen, yleissuunnitteluvaiheessa olemme yhteydessä maanomistajiin, kertoi Vuorikoski.

Tallenne keskiviikon tilaisuudesta on nähtävillä Fingridin sivulla 23. maaliskuuta saakka.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.