Alajärven kaupunki uudistaa organisaatiotaan –uusi talousyksikkö aloittaa 1. huhtikuuta

Julkaistu:

Kategoria:

,

Talousyksikköön on keskitetty kaupungin eri yksiköiden taloushallinnon tehtäviä ja näitä tehtäviä hoitavia henkilöitä. Yksikön tehtäviin kuuluvat muun muassa talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelu, raportointi ja maksuliikenne. Järvi-Pohjanmaan perusturvan taloushallinnon tehtävät jäävät edelleen perusturvan hoidettavaksi ja siirtyvät Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hoidettavaksi 1.1.2023 alkaen. Taloushallinnon tukipalvelut, kuten kirjanpito ja palkanlaskenta, pysyvät ulkoistettuna Järvinet Oy:lle.

–Taloushallintoyksikön perustamisella tavoitellaan parempaa dynamiikkaa ja yhtenäisiä käytäntöjä kaupungin eri yksiköiden talousasioiden hoitoon, toteaa talousjohtaja Tapani Kotanen.

Mainos

Tähän saakka kaupungin taloushallintoa on hoidettu osittain eri yksiköistä käsin. –Tiiminä toimimalla muun muassa sijaisjärjestelyt ja laskuliikenne saadaan toimimaan paremmin, jatkaa Kotanen.

Kaupungin uudessa talousyksikössä työskentelevät talousjohtaja, talouspäällikkö, taloussuunnittelija ja kaksi toimistosihteeriä. Talousyksikön perustaminen on osa meneillään olevaa laajempaa kaupunginvaltuuston hyväksymää talouden tasapainottamissuunnitelmaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.