26 huhtikuun, 2022

Tuija Matintupa on Järviseutu-seuran tuore puheenjohtaja.
Geopark

60-vuotias Järviseutu-seura paiskii yhä töitä seudun hyväksi

60 vuotta täyttävän Järviseutu-seuran puheenjohtajana tänä keväänä aloittanut alajärveläinen Tuija Matintupa iloitsee siitä, että seura toteuttaa edelleen alkuperäistä tehtäväänsä. Paljon on muuttunut niidenkin reilun kolmen vuosikymmenen aikana, jonka hän on ollut mukana toiminnassa, mutta seura on pysynyt ajassa kiinni ja on yhä valmis uudistumaan sekä uudistamaan tulevinakin vuosina.
–Toiminta on ollut vilkasta; paljon on jaettu rahaa, tuettu julkaisutoimintaa, kulttuuria, urheilua ja kouluja.

Hyvinvointialuejohtajan valintaprosessi etenee

ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialuejohtajan valintaa valmisteleva työryhmä haastatteli kaikki hyvinvointialuejohtajan virkaa hakeneet tänään 25.4.2022. Valintaprosessi etenee siten,

Korona

Ikäihmisillä koronatartuntoja aiempaa enemmän

Maanantaina 25. huhtikuuta kokoontunut Etelä-Pohjanmaan Nyrkki tiedotti, että maakunnassa on runsaasti paikallisia koronaepidemioita tehostetun asumispalvelun yksiköissä. Tartuntoja todetaan ikäihmisillä nyt aiempaa enemmän.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.