Toinen mies -elokuva yllättää

Elokuvassa nähdään muun muassa näyttelijä Jarkko Nyman, joka on tunnettu etenkin Salatut elämät -sarjasta, ja pitkän näyttelijäuran tehnyt Juha Veijonen. Kuva: Nordbron Productions
Elokuvassa nähdään muun muassa näyttelijä Jarkko Nyman, joka on tunnettu etenkin Salatut elämät -sarjasta, ja pitkän näyttelijäuran tehnyt Juha Veijonen. Kuva: Nordbron Productions

VIIME viikolla ensi-iltaan tullut elokuva Toinen mies tekee tunnetuksi Alajärven ja Lappajärven maisemia, mutta tapahtumat sijoittuvat myös Helsinkiin. Sivurooleissa nähdään paikallisia ihmisiä, ja ammattinäyttelijöitä ovat muun muassa Jarkko Nyman, Juha Veijonen, Heikki Kinnunen, Saija Lentonen, Jouko Ahola, Kari-Pekka Toivonen ja Anu Sinisalo.

Elokuvan trailer ei ollut kovin mielenkiintoinen, koska siinä oli käytetty materiaalia hyvin suppeasti. Itse elokuvasta miinuksia tulee muutaman kohtauksen repliikin lievästi huonosta kuuluvuudesta. Yleensä ottaen elokuvan tekninen puoli on kuitenkin onnistunut.

Jännittävää tunnelmaa tuovat yökohtaukset, joita on kuvattu Helsingissä ja Etelä-Pohjanmaalla. Ajankohtainen aihe, korona, on osa juonta. Toinen mies -elokuvan lisäksi tähän mennessä taitaa olla vain yksi elokuvatyyppinen suomalainen tuotanto, jossa korona on huomioitu.

TOINEN MIES on Tony Heinon ensimmäinen pitkä elokuva; ensimmäiseksi ohjaukseksi se on todella hyvä. Heino on myös käsikirjoittanut ja tuottanut elokuvan. Juha Veijosen esittämä yksityisetsivä Niklas on rooleista hauskin. Niklas on työnsä hyvin hoitava ja reilu tyyppi, mutta hänessä on myös paljon erikoisia, pieniä humoristisia piirteitä. Myös Heikki Kinnusen roolissa on huumoria, kuten yleensäkin.

Jarkko Nymanin hahmolta, Tommilta, ei puutu pelistä tunteita, sillä hän on yksi uhreista. Yksi parhaista kohtauksista on, kun Niklas lähtee seuraamaan Jaanaa (Saija Lentonen). Jaana päätyy ensin junaan ja sitten ajaa rautatieasemalta Lappajärvelle Hotelli Kivitippuun. Niklas ottaa taksin ja seuraa Jaanan autoa Kivitippuun asti. Mielenkiintoisen kohtauksesta tekee se, että Jaana oli valehdellut lähtevänsä työmatkalle Lontooseen, vaikka todellisuudessa hän menikin Etelä-Pohjanmaalle salaisuuttaan kantaen.

Elokuva yllättää, ja se on katsomisen arvoinen. Kritiikeissä sitä haukutaan amatöörimäiseksi, mutta kriitikot ovat kriitikoita ja yleisö ei useinkaan näe asioita samalla tavalla.

Kunnanjohtajat näyttelijöinä

ALAJÄRVELÄINEN Siiri Ahopelto on elokuvassa tarjoilijan roolissa, Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara pyörittää hotellia ja Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen näyttelee taksikuskia.

–Olin ensimmäistä kertaa näyttelemässä ja se oli hauska kokemus. Eikä oikeastaan jännittänyt, sillä ammattilaiset ohjeistivat hyvin, kommentoi Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasaralla on ennestään näyttelijäkokemusta pienissä ja isommissa produktioissa.

–Minulla oli aikoinaan TV 2:lla oma sarja Sekaisin Samista. Olen ollut myös mukana teatteriesityksissä ja musikaaleissa. Lisäksi olen näytellyt pienissä osissa muun muassa Salatut elämät -sarjassa, Kotikatu-sarjassa ja Sipoon herttua -sarjassa.

Rene Mattila ja Anne Savela

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti