4 toukokuun, 2022

Vas. Vimpelin vapaa-aikasihteeri Ari Takala, Kivitipun toimitusjohtaja Susanna Keskinen, elintapaohjauksen toteuttava Maija Kuoppala ja vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela lyövät kättä päälle elintapaohjauksen käynnistymisen kunniaksi.
Kulttuuri ja ihmiset

Liikkuminen, syöminen, uni ja jaksaminen parempaan kuosiin elintapaohjauksen avulla

LAPPAJÄRVEN ja Vimpelin kunnat tarjoavat vuosittain 50 henkilölle mahdollisuuden parantaa jaksamistaan elintapaohjauksen avulla. Toiminta järjestetään Hotelli Kivitipun johdolla ja toteutetaan lähipalveluna Kivitipussa ja Vimpelissä. Palveluun pääsee käsiksi joko terveydenhuollon ammattilaisten, etsivän nuorisotyön tai työllistämishankkeiden kautta. Kuntalainen voi myös itse olla aktiivinen ja tiedustella mahdollisuutta päästä mukaan toimintaan.

Härmän ja Lapuan sydänyhdistykset kouluttautuvat antamaan opastusta elvytystilanteiden varalta. Kuva: Anne Kettula.
Kulttuuri ja ihmiset

Turvallisuus lisääntyy tusinalla sydäniskurilla

Energiatehokkuus, turvallisuus ja viihtyisyys lisääntyvät Aisaparin alueen kylillä ja yhdistyksissä esimerkiksi viidentoista ilmalämpöpumpun ja kahdentoista sydäniskurin verran. Leader Aisaparin Pikkolo5-hanke houkutti yli neljäkymmentä yhdistystä hakemaan tukea hankintoihin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.