Lukijan mielipideartikkeli:

Kaikilla on oikeus kotiseutuun – Kotiseutuliitto kannustaa yhteistyöhön

Kuva: Suomen Kotiseutuliitto
Kuva: Suomen Kotiseutuliitto
Kotiseutuliitto vetoaa kulttuuritoimijoihin ja paikallisiin yhdistyksiin, jotta kotiseudultaan eri syistä lähtevät voisivat tuntea olonsa maassamme kotoisaksi. Erityisesti kotiseututyötä tekevillä yhdistyksillä on mahdollisuus tukea kotiutumista monin tavoin.

Kaikki paikkakunnalla asuvat, sinne aiemmin muuttaneet ja uudet muuttajat ovat oikeutettuja tasa-arvoiseen ja kunnioittavaan kohteluun. Jokaisen tulijan tarina on yksilöllinen ja ainutkertainen – jokaisella on oikeus kotiseutuun.

Kotiseutuyhdistykset voivat toivottaa tulijat tervetulleiksi, järjestää kaikille avoimia mahdollisuuksia kohtaamiseen ja auttaa verkostoitumisessa. Tulijat voivat osallistua kotiseutunsa kehittämiseen tuomalla omaa kulttuuriaan osaksi uuden yhteisönsä kulttuuria.

Asukkaat, jotka ovat asuneet paikkakunnalla pitemmän aikaa ja asukkaat, jotka viivähtävät paikkakunnalla vain hetken, ovat kotiseututyössä yhtä tärkeitä. Yhteisiin tilaisuuksiin ja toimintaan osallistumalla kaikki voivat kokea yhteisöllisyyttä. Parasta kotiseututyötä on aina se työ, jota tehdään yhdessä.

Avoimuus, ystävällisyys ja mahdollisuus osallistua auttavat rakentamaan sellaista tulevaisuuden kotiseutua, joka kuuluu kaikille.

Riitta Vanhatalo, toiminnanjohtaja, Suomen Kotiseutuliitto

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.