10 toukokuun, 2022

Lappajärven markkinoiden suunnittelu käynnistyi Yrittäjien voimin.
Kulttuuri ja ihmiset

Lappajärven markkinoiden suunnittelu hyvässä vauhdissa

LAPPAJÄRVEN markkinoiden suunnittelun alkustarttiin kokoontui viime viikolla ryhmä yrittäjiä pohtimaan tapahtuman kokonaisuutta. Yrittäjät koolle kutsunut markkinasihteeri Sanna Savola kertoo, että tuttuun tapaan kaikkea mukavaa on tiedossa.

Eetu Puntala on tyytyväinen työpajoista saatuihin ideoihin.
Kunnallisuutiset

Monipaikkainen Lappajärvi -työpajoissa etsittiin uusia mahdollisuuksia

POHJATYÖ monipaikkaisuus -toimenpidesuunnitelman käynnistämiseksi Lappajärvellä alkoi jo alkuvuodesta. Kevään aikana järjestettiin kaikkiaan neljä työpajaa. Työpajojen puuhamiehinä toimivat vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela ja lappajärveläinen yrittäjä Eetu Puntala.

Tomi Niskanen perää kotiyleisöltä tukea ja tunteiden paloa. Joukkue on valmiina laittamaan itsensä pelikentillä likoon ja esittämään sykähdyttävää pesistä.
Urheilu

Päämääränä kullanhuuhdonta Saarikentän huumassa

VIMPELIN Vedon Superpesis-miehistö starttaa kauteen kovin tavoittein. Joukkue lähtee hakemaan paikkaa finaaliotteluista, jotka on tarkoitus sinetöidä parhaan kokoonpanon tunnusmerkeillä, kultaisilla mitaleilla.

Korona

Koronatartunnat painottuvat ikäihmisiin

KORONATARTUNTOJEN määrä on kääntynyt laskuun huhtikuun aikana, mutta tartunnat painottuvat aiempaa enemmän vanhempiin ikäryhmiin, tiedottaa Kuntayhtymä Kaksineuvoinen.

Aila Aho (Vimpeli-Seuran siht.), Maria ja Tiina Koivukoski ja Veli-Matti Isojoki Valokuva: Riitta Koivukoski
Kulttuuri ja ihmiset

Apurahoja Vimpeliin

SEIJA ja Tapio Luoman Säätiö jakaa apurahoja kolmen vuoden välein Järviseudun ja Perhonjokilaakson alueella. Apurahat ovat tarkoitettu yrittäjyyden kehittämiseen uusin keinoin, opiskelun rahoittamisen – tavoitteena osaamistason nostaminen, kulttuuritoimintaan, pohjalaisen kulttuurin edistämiseen ja syventämiseen

Alteljee Aution portilla Eva Pertzch, Perry Arnswald ja Susan Sentek. Kuva: Leader Aisapari
Geopark

Kraatterijärvi Geoparkilla vieraita saksalaisesta Geopark-hankkeesta

KRAATTERIJÄRVI Geopark -hankkeella oli viime viikolla vieraita Saksan sisarhankkeesta, Geopark Sachsens Mittestä. Vierailu oli osa Leader Aisaparin hanketta Geocooperation Germany-Finland, jonka kanssa yhdessä saksalainen kumppani Leader Silbernes Erzgebirge järjesti Suomen-vierailun.

Tiina Kujala esittelee luonnonmukaisesti värjättyjen tuotteiden kauniita sävyjä.
Yritykset

Lappajärven värjäämö tarjoaa yltäkylläistä väriterapiaa

SUOMESTA löytyy enää vain muutama värjäämö. Yksi niistä sijaitsee Lappajärvellä. Värjäystoiminnan lisäksi Lappajärven Värjäämö harjoittaa myös muun muassa lankojen, kuteiden ja askartelutarvikkeiden tukkumyyntiä yrityksille ja jälleenmyyjille. Kaikki materiaali värjätään itse.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.