Iltakirkko Halkosaaressa jatkoi Lappajärven kyläkirkkojen sarjaa

LAPPAJÄRVEN Lammin kyläkirkko järjestettiin sunnuntai-illalla Halkosaaren kesäteatterissa. Vt. kirkkoherra Jenny Kärki arveli tilaisuuden aluksi teatterin näyttämöllä, että tilanne olisi oikeastaan vaatinut näyttävän sisääntulon lavasteiden ovesta. Saarnassaan Kärki valotti iltakirkossa lauletun virren 509 taustoja. Herra elämääni -virren sanat on kirjoittanut saksalainen Gustav Lohmann, joka Hitlerin valtaannousun jälkeen omaksui natsi-ideologian. Sodan jälkeen hän ymmärsi joutuneensa vuosiksi väärille poluille. Sanoituksen virteen hän kirjoitti paljon myöhemmin, vasta 85-vuotiaana. −Virren viimeinen säkeistö tiivistää kaiken olennaisen. ”Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen”, totesi Kärki. Kesäteatteri tarjosi suojaisan tilan niin iltakirkon toteuttajille kuin seurakuntalaisillekin, joita paikalla oli nelisenkymmentä. Yksi iltakirkkoon saapuneista oli Ritva Yli-Pelkola, joka kertoi käyvänsä muutoinkin silloin tällöin kirkossa. Tänä kesänä hän oli ollut mukana myös iltakirkossa Tarvolan kylätalolla. −Kyläkirkkojen järjestämisen tavoitteena on ollut aktivoida paikkakunnan eri kyliä, taustoittaa Kärki. −Kaikki eivät lähde sunnuntaiaamuna kirkkoon. Esimerkiksi ikäihmisille ja kesävieraille tällaiseen iltakirkkoon voi olla helpompi tulla. Kärki toivoo kyläkirkkojen saavan jatkoa ensi kesänäkin. Iltakirkkoja toteuttamassa ovat olleet sekä seurakunnan työntekijät, että vapaaehtoiset kustakin kylästä. Tätä ennen iltakirkkoja on pidetty Karvalassa, Tarvolassa ja Ylipäässä. Kesän viimeinen iltakirkko pidetään 28.8. kello 18 Itäkylän metsästysmajalla. Kaija Hurmerinta

Lappajärven Lammin kyläkirkko järjestettiin sunnuntai-illalla Halkosaaren kesäteatterissa. Vt. kirkkoherra Jenny Kärki arveli tilaisuuden aluksi teatterin näyttämöllä, että tilanne olisi oikeastaan vaatinut näyttävän sisääntulon lavasteiden ovesta.

LAPPAJÄRVEN Lammin kyläkirkko järjestettiin sunnuntai-illalla Halkosaaren kesäteatterissa. Vt. kirkkoherra Jenny Kärki arveli tilaisuuden aluksi teatterin näyttämöllä, että tilanne olisi oikeastaan vaatinut näyttävän sisääntulon lavasteiden ovesta.

Saarnassaan Kärki valotti iltakirkossa lauletun virren 509 taustoja. Herra elämääni -virren sanat on kirjoittanut saksalainen Gustav Lohmann, joka Hitlerin valtaannousun jälkeen omaksui natsi-ideologian. Sodan jälkeen hän ymmärsi joutuneensa vuosiksi väärille poluille. Sanoituksen virteen hän kirjoitti paljon myöhemmin, vasta 85-vuotiaana.  

−Virren viimeinen säkeistö tiivistää kaiken olennaisen. ”Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen”, totesi Kärki.

Kesäteatteri tarjosi suojaisan tilan niin iltakirkon toteuttajille kuin seurakuntalaisillekin, joita paikalla oli nelisenkymmentä. Yksi iltakirkkoon saapuneista oli Ritva Yli-Pelkola, joka kertoi käyvänsä muutoinkin silloin tällöin kirkossa. Tänä kesänä hän oli ollut mukana myös iltakirkossa Tarvolan kylätalolla.

−Kyläkirkkojen järjestämisen tavoitteena on ollut aktivoida paikkakunnan eri kyliä, taustoittaa Kärki. −Kaikki eivät lähde sunnuntaiaamuna kirkkoon. Esimerkiksi ikäihmisille ja kesävieraille tällaiseen iltakirkkoon voi olla helpompi tulla.

Kärki toivoo kyläkirkkojen saavan jatkoa ensi kesänäkin. Iltakirkkoja toteuttamassa ovat olleet sekä seurakunnan työntekijät, että vapaaehtoiset kustakin kylästä. Tätä ennen iltakirkkoja on pidetty Karvalassa, Tarvolassa ja Ylipäässä.

Kesän viimeinen iltakirkko pidetään 28.8. kello 18 Itäkylän metsästysmajalla.

Kaija Hurmerinta

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.