29 elokuun, 2022

Jaakko Tenhunen heitti moukarissa toisen LaVen kahdesta pistesijasta. Kuva: Jarno Tenhunen
Urheilu

LaVen nuoret pisteille SM-kisoissa

19–22-VUOTIAIDEN yleisurheilun SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Vaasassa. Lappajärven Veikkoja edustavista Väkeväisen ottelijasiskoksista Jutta kisasi 22-vuotiaiden

Minttu Isorannalle jatkosopimus

VIMPELIN VEDON naisten koripallojoukkue on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2022–23 seuran oman kasvatin Minttu Isorannan kanssa.

Arpaisten patikkatapahtuman talkooväki kokoontui Parviaisen puuhatuvalla.
Kulttuuri ja ihmiset

Arpaisten patikan järjestelyt hyvässä vauhdissa

PERINTEINEN Arpaisten patikka järjestetään tänä vuonna lauantaina 10. syyskuuta tutulla ja hyväksi havaitulla kaavalla. Patikan järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Parviaisen kyläyhdistys, Saurun Seudun maa- ja kotitalousseura ja Soinin kunta.

Vedenvaraan joutuneet pelastettiin sunnuntaina Lappajärvellä

Lappajärvellä sunnuntaina 28. elokuuta alkuillasta vedenvaraan joutuneet kaksi teini-ikäistä nuorukaista pelastettiin vedestä. Nuoret miehet olivat olleet veneilemässä ja saaneet ilmoitettua vallitsevasta tilanteesta vanhemmilleen. Pelastuslaitos Lappajärveltä sai ilmoituksen asiasta kuude…

Jaakko Tenhunen heitti moukarissa toisen LaVen kahdesta pistesijasta. Kuva: Jarno Tenhunen
Urheilu

LaVen nuoret pisteille SM-kisoissa

19–22-VUOTIAIDEN yleisurheilun SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Vaasassa. Lappajärven Veikkoja edustavista Väkeväisen ottelijasiskoksista Jutta kisasi 22-vuotiaiden

Minttu Isorannalle jatkosopimus

VIMPELIN VEDON naisten koripallojoukkue on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2022–23 seuran oman kasvatin Minttu Isorannan kanssa.

Arpaisten patikkatapahtuman talkooväki kokoontui Parviaisen puuhatuvalla.
Kulttuuri ja ihmiset

Arpaisten patikan järjestelyt hyvässä vauhdissa

PERINTEINEN Arpaisten patikka järjestetään tänä vuonna lauantaina 10. syyskuuta tutulla ja hyväksi havaitulla kaavalla. Patikan järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Parviaisen kyläyhdistys, Saurun Seudun maa- ja kotitalousseura ja Soinin kunta.

29 elokuun, 2022

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.