5 syyskuun, 2022

Korona

Koronatartunnat laskussa

Terveydenhuollon pcr-testitulosten perusteella BA.5-alavariantin huippu koettiin Etelä-Pohjanmaalla heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen tietoon tulleet tapausmäärät ovat laskeneet viikko viikolta.

Ella Kurkimäki, Iisa Rintamäki ja Saana Lahti tähyävät pelinjohtaja Matti Larikan johdolla Superpesiskarsintaan. Kuva: Erja Pekkala
Tilaajille

Lavettaret taipui Haminalle finaalisarjassa – mahdollisuus sarjanousuun on kolmella voitolla Roihuttarista

LAPPAJÄRVEN VEIKOT hävisi toistamiseen Haminan Palloilijoille naisten Ykköspesiksen loppuotteluissa. Näin Hamina pelaa ensi kaudella Superpesiksessä. Lavettarilla on vielä toinen mahdollisuus sarjanousuun, kun se saa pääsarjan putoamiskarsinnassa Pöytyän Urheilijat voittaneen helsinkiläisen Roihuttaret vastaansa Superpesiskarsinnassa. Pääsarjapaikkaan tarvitaan kolme voittoa.

Evijärvi tuottaa -näyttely järjestettiin koulun pihalla ja järjestömarkkinat sisällä liikuntasalissa.
Kulttuuri ja ihmiset

Evijärveläistä osaamista

Evijärven koulukeskuksen alueella järjestettiin lauantaina Evijärvi tuottaa -näyttely ja järjestömarkkinat. Niihin oli koottu kattaus paikallisten yritysten ja yhdistysten osaamista. Mukana oli lisäksi maakunnallisia toimijoita.

Autoliiton Järviseudun osaston järjestämässä Auton Päivässä oli ennätysmäärä osallistujia. Kuvat: Timo Mattila
Asuminen ja ympäristö

Auton Päivä kokosi ennätysmäärän osallistujia

VIMPELISSÄ ensimmäistä kertaa järjestetty Auton Päivä veti Seon piha-alueelle niin paljon väkeä, että paikkakunnan kaupoista olivat makkarat loppua – Autoliiton Järviseudun osaston tarjoamat grillimakkarat maistuivat autoväelle.

Terveydenhuollon pcr-testitulosten perusteella BA.5-alavariantin huippu koettiin Etelä-Pohjanmaalla heinäkuun puolivälissä. Sen

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.