Evijärven kunnon kuntalainen on lasten ja nuorten liikuttaja Johanna Kujala

Johanna Kujala palkittiin sekä kunnon kuntalaisena että henkilökohtaisesta menestyksestään yleisurheilun puolella.
Johanna Kujala palkittiin sekä kunnon kuntalaisena että henkilökohtaisesta menestyksestään yleisurheilun puolella.
Johanna Kujala palkittiin sekä kunnon kuntalaisena että henkilökohtaisesta menestyksestään yleisurheilun puolella.
Johanna Kujala palkittiin sekä kunnon kuntalaisena että henkilökohtaisesta menestyksestään yleisurheilun puolella.
Jutun lopusta löytyy kaikkien juhlassa palkittujen nimiluettelo.

EVIJÄRVEN urheilujuhla järjestettiin koulun auditoriossa 12. joulukuuta. Tilaisuudessa julkistettiin kunnon kuntalaisen saaja ja palkittiin kauden aikana menestyneitä urheilijoita sekä muun muassa aktiivisesti harjoituksissa käyneitä lapsia.

Kunnon kuntalaiseksi sivistyslautakunta valitsi Johanna Kujalan.

Hän on ohjannut eri-ikäisten lasten ja nuorten, ja välillä aikuistenkin, yleisurheiluharjoituksia kahdeksan vuoden ajan. Talvisin hän on puolestaan vetänyt hiihtokouluja. Sen ohella hänet on nähty toimitsijana lähes jokaisessa paikkakunnalla järjestetyssä urheilutapahtumassa.

–Kiitos siitä, mitä teet. Vaikka varmasti haluaisit itsekin liikkua ja keskittyä omiin harrastuksiisi, annat aikaasi lapsille ja nuorille, sanoi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ann-Helen Mäkelä.

Kujala itse kertoo olevansa otettu kunniasta. Se motivoi häntä jatkamaan vapaaehtoistyössä.

–Vaikka tuossa sanottiin, että tämä kaikki on omasta ajasta pois, niin itselleni urheilu on ollut pienestä pitäen tosi tärkeää ja antanut niin paljon, että haluan että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee kokemaan samanlaista urheilun ja liikunnan iloa, hän sanoo.

Lisäksi Kujala kilpailee itsekin sen verran kuin ehtii. Tänä vuonna hiihtokilpailut jäivät väliin koronan vuoksi, mutta yleisurheilun puolella hän osallistui piirin- ja suomenmestaruuskisoihin.

–Pienimuotoinen haave on, että tänä talvena ehtisin mahdollisesti osallistua veteraanien SM-hiihtoihin. Tietenkin on paljon muutakin elämää, kun on työt, ja olen myös erityislapsen äiti, ja aikaa kuluu oman pojan urheiluun ja valmentamiseenkin. Itse tulee liikuttua siinä kaiken keskellä sen verran kuin ehtii, hän naurahtaa.

Lisäksi palkittiin muun muassa jalkapallojunioreita. Heistä kuvassa pieni osa.

Kaikki urheilujuhlassa palkitut:

Yleisurheilu:

Pokaalit aktiivisesti harjoituksissa käyneille (ei PM-edustusta): Pinja Kangasmetsä, Veera Paalanen, Heidi Pahkakangas, Aija Koivisto, Lari Huhmarsalo, Sara Huhmarsalo, Aino Saari, Sini Pesonen, Karoliina Talvitie, Ossi Koivukangas, Pihla Haapoja, Minea Övermark, Vanessa Övermark, Minttu Paalanen, Mikko Anttikoski, Jaakko Asuinmaa, Oiva Niemi, Aava Söderling, Miika Huhmarsalo, Joona Huhrmasalo, Lianna Paananen, Aleksi Pesonen, Verneri Latva-Rasula, Selma Latva-Rasula, Jeremia Vinkanharju, Antti Kultalahti, Aleksi Mikkola, Aleksi Övermark, Joanna Pahkakangas, Juulia Autio, Jemina Pahkakangas, Jaakko Kankkonen, Onni Viiperi ja Eetu Viiperi.

PM-taso, pokaali edustuksesta: Aaro, Tatu, Elias.

Stipendi MM-kisaedustuksesta: Jouni Kultalahti (MM-kisaedustus kiekko m65, SM-kisaedustus m65, pm-kisaedustus).

Stipendi SM-kisaedustuksesta: Johanna Kujala (n40 60m ja 200m) + pm-kisaedustus.

Stipendi PM-mitalista: Aaro Saari (P11 kuula, moukari, kiekko), Elias Kujala (P13 pituus, 60m), Tatu Paananen (P10 korkeus, moukari, kiekko), Aimo Keto (M70 kiekko) ja Aimo Järvelä (M80 200m ja 800m).

Stipendi aluemestaruusmitali + pokaali: Alisa Koivukangas (moniottelu).

Stipendi aluemestaruusedustuksesta: Jonna Peritalo (kolmiloikka 4. ja pituus 6.).

EU 100v -mitalin saaneet yleisurheiluohjaajat: Stiina Huhmarsalo, Jenny Vinkanharju, Heli Saari, Maarit Koivukangas, Johanna Kujala ja Aino Saari.

Mainos

Kunnan myöntämät stipendit urheilusaavutuksista eri lajeissa saivat:

Aimo Järvelä (Miesten sisäsoutuliigan 2022 ykkönen 3 054 pisteellä, kolme maailmanennätystä ja seitsemän suomenennätystä sisäsoudussa 80-vuotiaiden sarjassa. Viisi yleisurheilun aluemestaruutta ja yksi hopea).

Johanna Perkkalainen (Hiihtosuunnistus: D55 SM 1. sprintissä, keskimatkalla ja pitkällä matkalla, SM-viesti D150 SM 1., SM-sprinttiviesti D100 SM 1. Pyöräsuunnistus: D55 sprintti SM 1., D55 SM-pitkämatka SM 2.).

Johanna Kujala (Yleisurheilu: N40 SM 100m ja 200m 8., PM 100m ja 200m 1.).

Jouni Kultalahti (M 65 kiekko: MM 11., SM 5., PM 1. Keihäs: SM-halli 1., PM 1.).

Juha Perkkalainen (Moottorikelkkailu: M58 legendat enduro SM 1.).

Tapani Kalmukoski (Autourheilu: JM SM-liiga joukkue SM 3., JM talvimestaruus seniorit SM 1.).

Esa Kirsilä (Autourheilu: JM SM-liiga joukkue 3., Poikkinaintiajot Pello seniorit 1.), JM talvimestaruus seniorit SM 7.).

Liisa Äyrä (Sisäsoutu: N50 kevyt luokka 500m SM 1.).

Jussi Virtanen (Sisäsoutu: Miehet 6km SM 3. ja 2km SM 4.).

Aimo Keto (Yleisurheilu: M70 kiekko PM 3.).

Alisa Koivukangas (Yleisurheilu: N17 seitsenottelu AM 3.).

Elias Kujala (Yleisurheilu: P13 pituus PM 2. ja 60m PM 3.).

Aaro Saari (Yleisurheilu: P11 moukari PM 1., kuula PM 1., kiekko PM 2. Kuula halli-PM 1., YAG Lahti 2. Pesäpallo: E-pojat pohjoisen alueen pelisarjan 3., Veteli-Pesis.).

Tatu Paananen (Yleisurheilu: P10 kiekko PM 1., moukari PM 3., korkeus PM 3.).

Toimitsijat: Jouni Kultalahti, Sakari Mikkola, Elina Paalanen, Lauri Tähtinen, Johanna Kujala, Ulla Luomansuu, Paavo Isopellinen, Elias Kujala, Antti Saari, Satu Koski, Kalevi Rintala, Antti Kujala, Noora Tupeli, Heli Saari, Mika Saari, Aaro Saari, Ari Koivukangas, Maarit Koivukangas, Pauli Kuusela, Aimo Järvelä, Satu Lumiaho, Karri Kultalahti, Anu Koivisto, Aino Saari, Arttu Saari, Alisa Koivukangas, Seppo Kultalahti, Elisa Paananen, Iiro Joutsen, Jani Järvinen, Paavo Järvinen, Tero Mansikka-aho, Ville Kniivilä, Erkki Söyrinki, Timo Pahkakangas ja Juho Fränti.

Jalkapallo:

Pelaajat kaudella 2022: Joa Granvik -13, Luka Kuoppa-aho, Eetu Koskipuisto, Otto Uusitalo, Aleksi Övermark, Aleksi Pesonen, Jeremi Paalanen -13, Tatu Paananen -12, Sini Kauris, Eli Ralzey Aff San Jose, Aukusti Järvinen, Tommi Kupila, Iivari Kontiainen, Emilia Siltanen, Joona Huhmarsalo -12, Peetu Paalanen -11, Leo Granvik, Elias Norrena, Waltteri Lassila, Uljas Saari -11, Verneri Paalanen -10, Vilhelmiina Niemi, Eino Paalanen, Weeti Lehto, Sanni Anttikoski, Oliver Joensuu, Paavo Isopellinen, Joona Finni, Antti Talvitie, Laura Talvitie, Sara Huhmarsalo, Veeti Paalanen -10, Aukusti Autio -09 ja Paavo Järvinen.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.