Siirry sisältöön
KESÄ jää taakse ja laskeudumme hiljalleen syksyn väreihin; oranssiin, keltaiseen, punaiseen. Syksy on kaunis, mutta siihen liittyy jotakin surullista ja kaihoisaa. Syksy on luopumisen aikaa. Se vie ajatukset usein kuolemaan, siihen että elämän kukoistus ja runsaus hiljenee ja sammuu pois. Keväällä kylvetty sato korjataan, kun siemen on kantanut hedelmän. Yksi elämän kierros on päättynyt ja luonto valmistaa itsensä talven uneen. Syksy muistuttaa meitä siitä, että kaikki elämä, joka hetken kukoistaa, katoaa ja kuihtuu pois. Kuolemasta voi myös ajatella, että se on uuden syntymisen päivä. Vasta silloin katoamaton elämä pääsee alkamaan. Mutta katoamattomuuteen pääsemme vasta, kun maan päällä ensin luovumme kaikesta. …
−OMENA, päärynä, musta- ja punaherukka, vadelma, mansikka, puolukka ja uusimpana saskatoon, luettelevat Raili Pirttinen ja Anne Juntunen mehuksi puristettavia hedelmiä ja marjoja Pirttisen mehuasemalla Kauhavan Kortesjärvellä. Eniten kuitenkin mehustetaan omenoita. −Tänä kesänä mehun puristus on aloitettu elokuun puolivälissä. Ensimmäisinä olivat vuorossa omenoiden kesälajikkeet ja sen jälkeen on ollut menossa syyslajikkeet. Omenoiden mehustaminen kestää noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen ovat vuorossa puutarhamarjat, kertoo Juntunen. Raili ja Nestori Pirttinen aloittivat Pirttisen mehuaseman toiminnan vuonna 1986. Heillä oli aiemmin omaa marjanviljelystä, mutta usean hehtaarin viljelysten työvaiheet ja mehustamon työt menivät liiaksi päällekkäin, joten marjanviljelystä luovuttiin vuonna 1992. Uusi mehuasemarakennus valmistui kuusi vuotta myöhemmin. …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina