Siirry sisältöön
TÄNÄ kesänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella suoritettiin lettosoiden maastokartoituksia Letot-hankkeen lettoinventointia varten. Inventoinneilla kartoitetaan lettojen esiintymistä, nykytilaa, kasvillisuutta, sekä hoito- ja ennallistamistarpeita. Letto on runsasravinteinen ja kasvillisuudeltaan rehevä suotyyppi. Letoille tyypillinen vaatelias lajisto vaatii kalkkivaikutteista vettä tai pintaan tihkuvaa pohjavettä, joten niitä esiintyykin erityisesti kalkki- ja pohjavesialueilla. −Lettosuo eroaa muista suotyypeistä mm. neutraalimman veden vuoksi. Suot ovat tyypillisesti happamia ympäristöjä ja letot ovat poikkeus tässä. Jos lettosuolle päätyy hapanta vettä vesikemian muutosten vuoksi, letto voi näivettyä pois. Myös umpeenkasvu voi uhata lettolajeja, sillä lettolajit viihtyvät tyypillisesti avosuolla, kertoo hankkeen koordinaattori Anna-Liisa Granqvist. Kartoitettavat kohteet sijaitsivat Alajärvellä, Halsualla, Kokkolassa, Kruunupyyssä, Kurikassa, Lestijärvellä, …
PIENISSÄ markkinoissa on sitä jotain. Yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa, läsnäoloa, kohtaamisia. Tunnelman voi aistia vain siellä piipahtamalla ja tuleva lauantai tarjoaa siihen oivan tilaisuuden. Sääksjärven idylliset markkinat järjestetään 29. heinäkuuta jo 15. kerran. Tärkeä osa markkinoita ovat markkinatanssit. –Kyllä tämä on kesän suurin ja odotetuin tapahtuma, sanoo Sääksjärven Nuorisoseuran hallitukseen kuuluva Mari Nahkala. –Tämä kerää yhteen sekä kyläläiset, että lähikylien asukkaat ja lomalaiset. Markkinahumun takaavat on oman kylän myyjät, lakumyyjät, Pizzatohtori, pehmis ja jäätelö, sekä grilliherkut. –Kaikille löytyy jotain, lapsiperheitäkään ei olla unohdettu. Lapsille tarjoaa viihdykettä muun muassa pomppulinna, kasvomaalauspiste ja mahdollisuus tutustua paloautoon, kertoo Nahkala. SÄÄKSJÄRVEN Nuorisoseuran hallitus on talkoovoimin …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina