Siirry sisältöön
OLETKO koskaan törmännyt ihmiseen, jonka kohtaamisesta et meinaa päästä eroon hänen mittavan ja rönsyilevän puhetulvansa takia? Ehkä kiusaannut ja mietit, miksi hän puhuu sinulle jopa henkilökohtaisiakin asioitaan ja asioita, jotka eivät sinua lainkaan kiinnosta. Lopuksi et uskalla tehdä ainuttakaan huomiota etkä tarkentavaa kysymystä, sillä niistä seuraisi uusi loputon vastaus- ja pohdintatulva! Tällainen henkilö voi olla naapurin leski, vaikeassa avioliitossa elävä mies tai nainen, kaikkien tuntema liikaa juova kylänmies, taikka kunnan viranhaltijalle soitteleva kuntalainen, jonka viranhaltijalle varsinaisena asiana esittämä kysymys alkaa tuntua viranhaltijasta pieneltä siihen nähden, mitä kaikkea asiaa tuolla ihmisellä onkaan! Tällainen ihminen kaipaa kuulluksi tulemista, ja joskus se asia, …
MUISTAN vielä ajan, kun melkein joka talossa oli hevonen, jonka avulla tehtiin kaikki mahdolliset raskaat ja kevyemmätkin työt. Se tarkoitti sitä, että isännät viettivät hevosen kanssa paljon aikaa ja varmaan puhelivat ja kertoivat hepalle huoliaan töiden lomassa. Hevonen on hyvä kuuntelija, se ei purnaa vastaan, hörähtelee vain ehkä ymmärtäväisesti. Maailma muuttui ja hevoset hävisivät traktorien tieltä. Harva kuitenkaan taitaa traktorille huoliaan purkaa. No onhan sitten koira, jota myös sanotaan ihmisen parhaaksi ystäväksi. Vielä 60-luvulla koiria käytettiin maaseudulla pääasiassa metsästykseen, mutta myös vahtikoirina. Koirat saivat jolkotella ainakin talvisin vapaana ja niinpä kylillä liikkui pieniä koiralaumoja, joissa oli ajokoiria, pystykorvia, karhukoiria ja …
Elävää Järviseutua digikuvina