Siirry sisältöön
ETELÄ-POHJANMAAN aluehallitus kävi maanantain 24.4.2023 kokouksessaan monipuolisen keskustelun kotihoidon palvelusetelistä. Palvelusetelikokonaisuus tuli uudelleen käsittelyyn, sillä hyvinvointialueen toiminnan käynnistyttyä kävi ilmi, että osalla kotihoidon palveluseteliasiakkaista omavastuuosuudet nousivat kohtuuttoman suuriksi. Tästä syystä hyvinvointialue valmisteli palvelusetelin hinnoittelumallin ja sääntökirjat uudelleen. Käsittelyn yhteydessä aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja Sami Keskinen nosti esiin, että palvelusetelin tuntihintojen enimmäisarvoja tulisi korottaa esitetyistä arvoista. Asiasta äänestettiin. Äänin 6–6, aluehallituksen puheenjohtajan Lasse Hautalan äänen ratkaistessa, enimmäisarvot nousivat. Arkipäivien kello 7–18 välillä tapahtuvan palvelun tuntihinnan enimmäisarvo nousi esitetystä 38,50 eurosta 42,50 euroon. Ilman lääkehoidon kokonaisvastuuta tapahtuvan hoidon tuntihinta samana ajankohtana nousi esitetystä 35 eurosta 39 euroon. Niin ikään arki-iltaisin, lauantaisin, sunnuntaisin, pyhäpäivisin …
VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 24. huhtikuuta esittää valtuustolle, että tekniselle lautakunnalle annetaan valtuudet käynnistää kiinteistöstrategian mukainen hanke kirjaston ja nuoriso/kokoontumistilojen uudisrakentamiseksi tiloille Tallettaja ja Lisä-Tallettaja (Kauniston talon kiinteistö). Talousarvion investointiosaan lisätään 500 000 euron määräraha, joka katetaan tarvittaessa lainanotolla. Suunnittelutyöryhmään nimetään teknisen lautakunnan puheenjohtaja, teknisen lautakunnan edustaja Jyrki Niemi, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kirjastotoimenjohtaja, sivistystoimen johtaja, henkilöstön edustaja, vapaa-aikasihteeri, nuorisovaltuuston puheenjohtaja, esittelijänä ja kokoonkutsujana toimii tekninen johtaja. Lisäksi suunnittelutyöryhmään puhe- ja läsnäolo-oikeudella kutsutaan kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto. VIMPELI osallistuu Etelä-Pohjanmaan itäisen alueen kuntien neuvotteluihin työllisyyden järjestämisalueen muodostamiseksi. JALKAPALLOKENTÄN määrärahaa koskevassa pykälässä Marko Timo (kesk.) esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Keskusteluissa nousi esille …
Elävää Järviseutua digikuvina