Siirry sisältöön
Työ- ja elinkeinoministeriö antoi 21.2.2024 esityksen Suomen aluetukikartan muuttamisesta. Esityksen mukaan kaikki Etelä-Pohjanmaan tällä hetkellä perustasoa korkeammiksi luokiteltavat tukialueet alennettaisiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi Alajärven, Evijärven, Lappajärven, Soinin, Vimpelin, Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin tukialueluokituksen pudottamista, mikä iskisi taloudellisesti kohtuuttoman kovaa hankalassa tilanteessa oleviin alueisiin. Etelä-Pohjanmaan liitto pitää työ- ja elinkeinoministeriön keskellä taantumaa ja kasvavaa työttömyyttä tekemää esitystä kestämättömänä alueen elinkeinoelämälle. Aluetukikartta määrittää, minkä verran yritys voi saada investointitukea ja sen tarkoituksena on vähentää eroja alueiden välisessä kehityksessä. – Liitto teki viime hallituskaudella hartiavoimin töitä sen eteen, että Suupohja, Kuusiokunnat ja Järviseutu nimettäisiin korkeampaan tukiluokkaan. Perusteina olivat faktat aluetaloudellisesta kehityksestä ja energiaturpeen …
PASI AHVENNIEMI on aina ollut kiinnostunut musiikista, ja äänentoiston tekniikka ja sen hiominen ovat kiinnostaneet miestä. Paten Karaoke aloitti toimintansa vuonna 2005. Ahvenniemi tekee keikkaa noin 100 kilometrin säteellä Lappajärveltä. –Eniten yleisökaraokea on laulettu Lappajärvellä Kivitipussa sekä Terrace Kirpussa (entinen Rantakirppu), Vimpelin Sopupelissä ja Kyyjärven Villiviinissä, jossa olen ollut tekemässä myös äänentoistoa monelle liveartistille, kertoo Ahvenniemi. Palveluihin kuuluvat lisäksi yksityiskeikat kuten yritystapahtumat, häät, syntymäpäivät ja karaokekisat. –Huippuvuosina 2010-luvulla oli yli 100 keikkaa vuodessa. Paten Karaoken laadukkaaseen laitteistoon kuuluu pari aktiivikaiuttimia, subwooferi bassoäänien korostamiseksi, laulumonitori (lattialla oleva kaiutin, joka auttaa laulajaa kuulemaan oman äänensä paremmin), mikseri, kuvaruutu sekä mikrofonit. Kappaleet soitetaan …
Sedu Ilmajoki Eläintenhoidon at, eläintenkouluttaja (AT): Hankilanoja Maria, Soini Maatalousalan at, maatilatyöntekijä: Lammi Hannu, Kauhava Sedu Lapua ja Lappajärvi Rakennusalan pt, talonrakennuksen oa, talonrakentaja: Ojanperä Atte, Kauhava Sosiaali- ja terveysalan pt, ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa, lähihoitaja: Pollari Mikko, Alajärvi Sosiaali- ja terveysalan pt, sairaanhoidon ja huolenpidon oa, lähihoitaja: Hintsa Emilia, Alajärvi; Mikola Tuulianna, Vimpeli; Ranta Melina, Alajärvi Sedu Seinäjoki, Rastaantaival Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan AT, toimitilahuoltaja: Latvala Taina, Alajärvi; Valkeinen Nea, Alajärvi; Valkeinen Viivi, Alajärvi Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan EAT: Murtomäki Elina, Lappajärvi Sedu Seinäjoki, Suupohjantie Liiketoiminnan AT, Taloushallinnon osaamisala: Ylesmäki Heidi, Kauhava Lähiesimiestyön AT: Alahuhta Juha, Kauhava; Vuorenmaa Ville, Kauhava …
Elävää Järviseutua digikuvina