Siirry sisältöön
VIMPELIN pesäpallomuseo sai tiistaina 2. huhtikuuta mielenkiintoisen lähetyksen, kun Riikka Sallinen (os. Nieminen) saapui paikalle mukanaan kaikki omistamansa pesäpallopalkinnot, mukaan lukien kaksi kultaista mailaa, kultainen räpylä ja räpylä, jossa seisoo Mauri Pyhälahden nimikirjoitus. –Pyhis oli yksi pesäpallon esikuvistani. Olin 11-vuotias, kun sain räpylän nimikirjoituksella, kertoo Sallinen. 50-vuotias Sallinen on valittu vuoden naispesäpalloilijaksi vuosina 1989, 1992 ja 1993. –Vuonna 1988 oli ensimmäinen kausi pesäpallossa ja vuosi 1995 oli viimeinen pesäpallokauteni. Siinä tuli loukkaantumisia niin, että oli tehtävä päätös lopettamisesta. Pesäpallon lisäksi Sallinen pelannut suomenmestaruustasolla jääkiekkoa, jääpalloa ja kaukalopalloa. Jääkiekosta häneltä löytyy kaksi olympiapronssia, yksi MM-hopea, kuusi MM-pronssia ja kolme EM-kultaa. Kaukalopallossa …
JÄTEHUOLLON tuottajavastuu koskee pakkauksia, akkuja ja paristoja, ajoneuvoja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, renkaita, paperia ja paperituotteita sekä tiettyjä kertakäyttöisiä muovituotteita (SUP). Näiden tuotteiden valmistajat, maahantuojat, etämyyjät ja pakkaajat vastaavat tuotteidensa jätehuollosta, kun tuotteet poistetaan käytöstä. Vuoden alusta lakimuutos toi kymmeniä tuhansia uusia yrityksiä jätehuollon tuottajavastuun piiriin. Monelta tuottajavastuu on vielä hoitamatta. Vasta viidesosa, noin 10 000 yritystä on hoitanut vastuunsa lain edellyttämällä tavalla. –Syynä on usein tiedon puute. Ei tunneta tuottajavastuuta tai miten sen voi hoitaa. Tuottajavastuun hoitaminen on kuitenkin helppoa. Kun liittyy oman alansa tuottajayhteisöön, se hoitaa velvollisuudet yrityksen puolesta, sanoo tuottajavastuuta valvova Mervi Sivula Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Osa vastuullista yritystoimintaa Tuottajavastuu …
Sedu Lapua ja Lappajärvi Kone- ja tuotantotekniikan pt, levyseppähitsaaja: Peltotupa Sonja, Kauhava Kone- ja tuotantotekniikan pt, koneistaja: Luoma Aatu, Kauhava; Saari Eetu, Kauhava; Valkjärvi Jussi, Kauhava Rakennusalan pt, talonrakentaja: Keränen Janika, Alajärvi; Mäkifräntilä Eemeli, Kauhava Sosiaali- ja terveysalan pt, ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen oa, lähihoitaja: Niemitalo Miika, Alajärvi Sosiaali- ja terveysalan pt, sairaanhoidon ja huolenpidon oa, lähihoitaja: Salmi Miia, Vimpeli; Turja Amanda, Alajärvi Liiketoiminnan pt, merkonomi: Keskinen Elias, Kauhava Autoalan pt, ajoneuvoasentaja: Mantere Jaakko, Kauhava; Ronkanen Aaro, Kauhava; Saukko Juho, Kauhava Sedu Rengonharju Kuljetusalan at, henkilökuljetusten osaamisala: Viitala Ari, Kauhava Sedu Seinäjoki, Rastaantaival Rakennusalan pt, talonrakentaja: Nappari Jasper, Soini Talotekniikan …
Tänään, ensimmäinen huhtikuuta 2024 julkistetaan virallisesti Euroopan avaruusjärjestö ESA ja Järviseudun Sanomat solmima virallinen yhteistyösopimus. Yhteistyötä tehdään avaruudesta käsin maalla ja järvessä, tarkoituksena on löytää isonvihan aikana piilotettu Lappajärven kirkonkello. Talvella vuodenvaihteessa 1714–15 venäläiset joukot ryöstelivät järveä ympäröiviä kyliä. Lappajärven silloinen kirkko kuitenkin säästyi polttamiselta, mutta käytännössä kaikki arvokas kirkosta ryöstettiin. Saaliksi venäläiset saivat rahaa 79 taalaria ja 3 äyriä. Lisäksi esineistöstä mukaan lähtivät hopeinen ehtoolliskalkki, kynttiläkruunut ja -jalat, hiekkalasi, virsikirjat, ruotsin- ja suomenkielinen käsikirja, kaksi sinisestä ja punaisesta kankaasta tehtyä alttarivaatetta, kolme kalkkiliinaa, tinamalja ja kolehtihaavi. Tiedon lähteenä on Ruotsin valtionarkistossa oleva maaherran kirjeen liite (26.5.1727). Lappajärven kirkon toinen …
Elävää Järviseutua digikuvina