Siirry sisältöön
Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen saavat saman arvostelun. Alexander ei siten ole Pekkaa kummempi, sillä Alexander oli ensimmäinen allekirjoittaja aloitteessa sukupuolineutraalista avioliitosta. Harva oikeistolainen olisi muutenkaan Pekkaa äänestänyt, sillä Alexander on oikeistolaisempi ja militaristisempi. Toisaalta ruotsalaisuutta karsastavien – heitäkin on – voi olla vaikea äänestää ”bättre folkiin” kuuluvaa ja siltä näyttävää.. Nukkuvia oli neljännes, ja heille Haavisto olisi oikeampi presidentti. Jos he nyt äänestävät, niin presidentin nimi on Pekka. Pekka presidentti olisi samassa joukossa kuin eräät valtion johtopaikoilla olleet tai olevat henkilöt Ranskassa, Saksassa, Irlannissa, Islannissa, Belgiassa, Latviassa, Serbiassa, Luxemburgissa …
IHMISILLÄ tuntuu olevan paljon hampaankolossa siitä, ettei heitä ole kuunneltu kunnallisessa päätöksenteossa, ideat ja esitykset on vaiettu, asioita on junailtu jonkun tietyn henkilön näkemyksen mukaan tai joku näkökanta on järjestelmällisesti jyrätty. Demokratiaan kuuluu, että enemmistö tai joskus jopa paras esitys voittaa, mutta keskustelujen käyminen ja näkemysten kuuluminen ovat niin ikään olennainen osa sitä. Demokratiaa ja päätöksenteon avoimuutta ajatellen tärkeää olisi tiedottaa vireille tulevista ja päätöksenteon rattaissa olevista, kuntalaisia koskevista asioista etupainotteisesti, ei niin, että asia rullaa pöytäkirjojen rattaissa siten, että vain päättävät henkilöt ja muutamat valveutuneet kuntalaiset tietävät, mitä on tapahtumassa. Puhutaan osallistavasta päätöksenteosta. Joissakin Järviseudun kunnissa on käytössä osallistava …
Elävää Järviseutua digikuvina