Siirry sisältöön
LAIN noudattaminen edellyttäisi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta 130 miljoonan euron sopeutustoimia tällä vuosikymmenellä. Tämän ja ensi vuoden aikana pyritään säästämään noin 50 miljoonaa euroa laaditulla uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelma kakkosella. Valtiovarainministeriö pyysi hyvinvointialueelta listaa toimenpiteistä, jonka perusteella alueelle voidaan myöntää lainanottovaltuudet lähivuosille. Sitä on työstetty virkamiestyönä ja se vietiin tiedoksi maanantaina kokoontuneelle valtuustolle, jolta se sai laajalti kritiikkiä. Teemoina UTV2-ohjelmassa ovat oman toiminnan kehittäminen, ostolaskuanalyysi ja tilaohjelma eli säästöjä haetaan muun muassa keskittymällä lakisääteisiin palveluihin, ostopalveluita kilpailuttamalla ja säästämällä vuokrakuluista. Palvelurakennetta kevennetään, turhista tiloista luovutaan, varahenkilöjärjestelmää kehitetään, perusterveydenhuollon osastoja lakkautetaan Lapualla, Ilmajoella ja Jalasjärvellä, maksuja ja taksoja korotetaan, valmistuskeittiöitä keskitetään, vuokrasopimuksia ja …
TIISTAINA 18. helmikuuta 2025 pidetyssä Kraatterijärvi Geopark ry:n kokouksessa valittiin yhdistykselle uusi hallitus, joka pystyy toimimaan alueen kuntien ja UNESCOn edellyttämällä tasolla oikeuskelpoisena yksikkönä. Aiempien henkilöjäsenten tilalle valittiin pelkästään yhteisöjäseniä, jotka nimesivät henkilöedustajansa. Uuden hallituksen muodostaa: Vimpelin kunta: Sam Leijonanmieli (hallituksen puheenjohtaja), Lappajärven kunta: Sami Alasara, Alajärven kaupunki: Jaakko Aninko, Evijärven kunta: Mikko Huhtala, Järvipohjanmaan Yrityspalvelu: Vesa Alanko-Luopa, Kraatterijärven toimijat: Aana Vainio, Järviseudun ammatti-instituutti: Anu Raudasoja. Hallituksen esittelijäksi, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi valittiin Kraatterijärvi Geoparkin operatiivisen toimiston päällikkö, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen.
Elävää Järviseutua digikuvina