Siirry sisältöön
KULJETUSALAN suurtapahtuma Power Truck Show on juhlavuoden humussa, 9.–10. elokuuta, kun tapahtuma järjestetään 20. kertaa. Perinteinen tapahtuman aloitus, rekkaconvoy, tuo Suomen tiet täyteen kotimaisia ja ulkomaisia näyttävästi maalattuja ja rakennettuja autoja torstaina 8. elokuuta. Rekkaconvoy saattueessa ajaa noin 40 rakennettua ja maalattua rekkaa, kuorma-autoa, veteraaniautoa ja muita autonäyttelyyn osallistuvia ajoneuvoja. Rekkaconvoyn eteneminen kerää innostunutta yleisöä täyttäen pysäköintialueet ja tienpientareet. Tämä maanteiden liikkuva taidenäyttely on nähtävissä vain kerran vuodessa Power Truck Show’n aikaan. Kotimaisten näyttelyautojen lisäksi Härmään saapuu näyttelyautoja 14 eri maasta. Ulkomaisia vieraita saapuu muun muassa Ranskasta, Italiasta, Hollannista, Belgiasta, Norjasta, Puolasta, Ruotsista, Saksasta, Sveitsistä ja Liettua. Rekkaconvoyhin mukana saapuvat …
YLI 30 vuotta matkailualan yrittäjänä toiminut Heimo Nurkkala viettää kesät lapsuudenkotinsa läheisyydessä Lappajärven itärannalla sijaitsevalla leirintäalueella. Nurkkala on lähes aina tavoitettavissa, sillä hän toimii alueen isäntänä, eli ottaa tulijat vastaan, näyttää paikan vaunulle ja esittelee leirintäalueen palvelut. –Tämä on enemmän elämäntapa, kyllä tästä pitää tykätä, että jaksaa tätä tehdä, Nurkkala kertoo. Retkeilyhenkisen, hyvin hoidetun ja rauhallisen leirintäalueen idea syntyi 80-luvun lopulla, kun Kylpylä Kivitipun toiminta alkoi ja Nykälänniemestä loppui leiritoiminta. Aluksi Nurkkala mietti alueelle mökkimajoitusta, mutta päätyi leirintäalueeseen muun muassa kustannusten vuoksi. Tasaiselle peltoaukealle oli kohtalaisen helppo rakentaa vaunualue. Ennen toiminnan käynnistämistä ranta-aluetta siivottiin, rantaa ruopattiin ja rantaviivaa muotoiltiin uudelleen. …
Elävää Järviseutua digikuvina