Siirry sisältöön
Joulu isoisäni ja isoäitini kodissa alkoi kauan ennen juhlahetkeä. Siivouksen ja koristelun jälkeen juhlava tunnelma täytti talon, pihan ja jopa karjasuojat. Kylä ikään kuin hiljeni. Lapsuudessani jouluun kuuluivat usein lumi ja pakkasen tuoksu, mikä teki juhlasta taianomaisen. Nykyään sellaiset talvet ovat harvinaisia. Jouluaattona talossa vallitsi erityinen, juhlava hiljaisuus. Isoäidin kodissa oli lämmin suuren valkoisen uunin ansiosta, jossa puut rätisivät. Aamusta alkaen isoäiti valmisti kaksitoista paastoruokaa apostolien lukumäärän mukaan. Pääruokana oli kutja: keitetystä vehnästä, hunajasta, unikonsiemenistä ja pähkinöistä tehty ruoka, johon lisättiin usein rusinoita. Pöydässä oli myös uzvar-juomaa, sieniborssia, kaalitäytteisiä varenikkeja, papuja, kalaa, valkosipulipampuškia ja perunapiiraita. Liharuokia syötiin vasta joulupäivänä. Ennen ateriaa isoisä toi taloon diduhin, rukiin tähkistä tehdyn lyhteen, …
Kipinä huokaisi. “Tiedätkö, vanha ystäväni Rämeparta,” hän sanoi lempeästi, “joulun taika ei ole vain lahjoissa ja lauluissa. Se, että istumme tässä yhdessä, on joulun taikaa. Olen pahoillani, kun en ole käynyt luonasi pitkään aikaan.” Peikon silmissä välähti kyynel. Hän ojensi taikakristallin takaisin tontulle. Kipinä pudotti kristallin taskunsa pohjalle, halasi peikkoa, ja samassa koko alue täyttyi tuikkivista jouluvaloista. Lappajärven jää lauloi jälleen ikiaikaista lauluaan, ja lasten nauru kantautui kylästä toiseen. Savu poro kaartoi taivaalle ja huikkasi: “Hienosti hoidettu, Kipinä!” Tonttu hymyili ja katsoi järven jäälle, joka kimalteli kauniisti tähtien loisteessa. Joulun taika oli palannut. Mutta palauttiko taian kristalli vai myötätunto, pohti Kipinä hiljaa mielessään. ”Hyvää joulua Rämeparta,” Kipinä sanoi ja ojensi ystävälleen taskusta löytyneen piparin. ”Kiitos,” vastasi Rämeparta hymyillen. “Hyvää joulua myös sinulle.” Yhdessä he katselivat pehmeiden lumihiutaleiden leijailua. Siinä hetkessä Kipinä ymmärsi, …
Elävää Järviseutua digikuvina
