MIETISKELYJÄ
Helmikuussa 2014
“Minä juoksin ja etsin faarttia.
En löytänyt, mutta aivofarkti löysi minut
ja heitti minut ketoon.
Mikä se oli;
se oli neljän sentin mittainen pökäle,
joka tuli äkkiä aivoihin lupaa kysymättä.
Mitä se toi;
kirjavan vartalon – mustelmien värit ovat oikeastaan aika kauniita –
ja se toi voimattoman jalan ja velton käden.
Pökäle katsoi minua ja sanoi: “Minä hallitsen.”
Minä rypistin otsaani ja siristin silmiäni
ja ajattelin: “Taistellaan.”
Pian voimattoman jalan isovarvas osoitti kattoon
kuin haluaisi sanoa: “Tsemppiä!”
Velttoa kättäni, “kumppaniani”, aloin huvittaa
sivelemällä sitä usein ylhäältä alas,
ja se hyrisi tyytyväisenä.
Joka aamu etsin “kumppaniani”
tanssittamalla terveen käden sormia olkapäästä alkaen
ja kierähtämällä pari kertaa kyynärpään ympäri.
Kun löydän sormet, sanon koko kädelle:
“Hyvää huomenta!”
Kathrine-terapeutti opetti minut hyvin
peruuttamaan pyörätuoliin kankkukävelyllä
ja luottamaan siihen, että osaan pitää
vartaloni suorassa ja pääni pystyssä.
Hoitajat antoivat pillerin tai kaksi
ja ajoivat kivut kauuueeemmaksi,
ja rupattelullaan karkoittivat pimeät ajatukset pois.
Lääkärit ihmettelivät silmät ymmyrkäisinä,
miten hyvin edistyin.
Katsoin ympärilleni, enkä nähnyt pökälettä missään.
Lähdin juoksemaan ja löysin faartin.”
Kauan sitten turkulaistunut vimpeliläinen Maire Salmela
