Itäkylä sai tunnustusta

Julkaistu:

Aihe:

Itäkylä on Vuoden eteläpohjalainen kylä. Valinta julkistettiin sunnuntaina Jalasjärvellä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valinta osui Järviseudulle. Itäkylä on Etelä-Pohjanmaan ehdokas valtakunnalliseen Vuoden kylä –kilpailuun, jonka voittaja julkistetaan syyskuussa 2015 Raahessa.
Itäkylän valtit kilpailussa olivat pitkäjännitteinen ja suunnitelmallinen toiminta, jolla kylää on jo vuosien ajan kehitetty. Talkoovoimin on valmistunut useita isoja hankkeita, muun muassa kuntosali, kylätalo ja ulkoilureittejä. Lisää Vuoden eteläpohjalaiskylästä ja sen asukkaista keskiviikon Järviseudun Sanomissa!

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.