Harrastus piristää arkea

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpelissä viime viikolla pidetyt harrastemessut ampuivat alas usein kuullut hokemat, ettei ole mitään tekemistä tai koskaan ei järjestetä mitään. Liikuntahallille rakennettu, toiminnallisuuteen perustuva tapahtuma veti puoleensa kävijöitä aina loppumetreille eli koirien agility- ja tottelevaisuuskoe-esitykseen saakka. Messuilla oli kolmisenkymmentä näytteilleasettajaa.
Pääosin lapsista ja nuorista koostuneet messuvieraat pääsivät kokeilemaan monia mukavia asioita. Kenties kotiin viemisiksi tarttui ajatus itselle uudesta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta. Vimpelin tapahtumassa aikuisen silmää viehätti se, ettei tapahtumaa ollut rakennettu pelkästään suullisen kerronnan ja esitteiden varaan vaan tarjottiin mahdollisuus itse kokeilla ja onnistua. Miten mukavaa olikaan saada syntymään ääni vaikkapa poikkihuilusta musiikkiopiston pisteellä.
Lapset ja nuoret saivat huomata, että harrastustaan saattaa päästä näyttämään muillekin, eri urheilulajien taitajien tapaan. Vimpelissä kuultiin musiikkia muiden muassa Rock Machines -kokoonpanolta. Lauluharrastus on vienyt puolestaan soinilaisen Aino Kriikkulan aina televisiossa esitettävään laulukisaan asti. Messut muistuttivat eri-ikäisiä vierailijoita siitä, elämään saa itselleen lisäpotkua hyvästä harrastuksesta, joka tuo vastapainoa koulunkäyntiin, opiskeluun tai työntekoon.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.