Alajärvi tasapainottaa taloutta tulevia investointeja varten

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Tämänhetkisten laskelmien mukaan kaupunki pääsee ensi vuonna 1,9 miljoonaa euroa plussan puolelle, kertoivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki, kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, talousjohtaja Tapani Kotanen ja hallintojohtaja Tero Kankaanpää kaupungin infotilaisuudessa. Tosin perusturvan osalta loput tiedot saadaan myöhemmin ja käsitellään 24. marraskuuta.

Menojen kasvun hillitseminen rakennemuutoksella ja hallintokuntien tiukat budjetit sekä verotulojen (3,6 prosenttia) ja valtionosuuksien (1,7 prosenttia) kasvu mahdollistavat talouden tasapainottamisen. Ensi vuodelle ei investointeja juuri ole, mutta vuosille 2016-2017 on suunnitteilla isompia hankkeita, jotka koetaan välttämättömiksi.

Viime vuosien investoinnit kuten uimahalli, taidevarasto, koulukeskuksen ja Paavolan koulun saneeraukset, tiehankkeet sekä vesi- ja viemärilaitoksen saneeraukset ovat kasvattaneet kaupungin velan 28 miljoonaan euroon. Se tekee 2 800 euroa per kuntalainen, mikä vastaa Etelä-Pohjanmaan keskiarvoa. Samoin veroprosentti on maakunnan keskitasoa.

Saneerauksia ja uudisrakennusta tulevaisuutta varten

Mainos

Ensi syksynä alkaa terveyskeskuksen peruskorjaus, jolle on talousarviossa varattu 300 000 euron määräraha. Reilun kolmen vuoden hankkeen kokonaiskustannusten arvioidaan olevan 4,4 miljoonaa euroa. Siihen voi saada vuosiavustuksia ELY-keskukselta. Kiinteistöjen peruskorjausmenoihin varaudutaan noin 1,49 miljoonalla eurolla. Vesi- ja viemärilaitos aloittaa Hoisko-Luoma-ahon siirtoviemärin ja vesijohdon rakentamistyöt, jonka kulut vuosina 2015-2016 ovat 640 000 euroa.

2016 investoidaan kehitysvammaisten asumisyksikköön ja uuteen päiväkotiin. Niiden nettokustannukset ovat tämänhetkisten arvioiden mukaan yhteensä 2,52 miljoonaa euroa. Monitoimihallin rakentamiseen on varauduttu vuoden 2017 investoinneissa 4,9 miljoonan kustannusarviolla ja uuden paloaseman suunnitteluun 100 000 euron määrärahalla. Uusi paloasema on tulossa lämpökeskuksen naapuriin, josta hälytysajojen on helppo lähteä kaikkiin suuntiin. Kustannusarvio on 2,8 miljoonaa euroa. Paloasema valmistuu näillä näkymin 2019.

– Toivottavasti tämä talousarvio menee läpi valtuustossa. Henkilökunnaltakin on tullut toiveita, että rakennemuutos saataisiin tehtyä “pois roikkumasta”, totesi kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.