Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven kunta tekee valintansa

Evijärven kunnassa on meneillään kuntaliitoksen selvitysprosessi, joka on vienyt päättäjien ajan jo pitemmän aikaa ja kunnan muu kehittäminen on jäänyt vähälle huomiolle. Kuin pakkomielteen ohjaamana on etsitty liitoskumppania varsinkin ruotsinkieliseen Pietarsaareen.
Tämä on erikoista siksi, että miltei kaikki kunnan toiminnot ovat nykyisin suuntautuneet suomenkieliselle Etelä-Pohjanmaalle. Ruotsinkielisiä ei evijärveläisistä ole kuin 1,9 prosenttia. Jos kunta on pakkotilanteessa liittyä jonnekin päin – siinä tilanteessa ei olla – niin kyllä liitoskunnan tulisi olla enemmistöltään suomenkielinen.
Mikäli liitos Pietarsaaren kanssa toteutuisi, kävisi niin, että evijärveläiset jäisivät vähemmistökielen asemaan. Sen myötä viranhaltijoilta ja palveluajan yrittäjiltä edellytetään ruotsin kielen taitoa ja lisäksi kaksikielisyydestä seuraisi suuret kustannukset. Evijärven sijainti tulisi olemaan sirpale kaukana Pietarsaaresta, koska Pedersöre ja Kruunupyy eivät ole lähdössä kuntaliitosselvitykseen Pietarsaaren kanssa. Terveydenhoidossa erikoissairaanhoito tulisi olemaan Vaasassa ja yliopistollinen hoito Turussa, joten matkat pitenisivät huomattavasti.
Evijärveläiset ovat juuriltaan vahvasti järviseutulaisia, ja repäisy osaksi rannikon ruotsalaista kulttuuria tuntuu meille kovin vieraalta.
Evijärveläisille on luotu uhkakuvia, että melkein kaikki palvelut kunnasta lähtevät ja verot sekä maksut nousevat mahdottomasti ilman kuntaliitosta.
Kysyn vaan, että missä syrjäisessä kunnassa on oltu tyytyväisiä palveluiden tasoon kuntaliitoksen jälkeen?
Päinvastoin, ensin karsitaan palvelut minimiin pienestä liitoskunnasta ja pienen kunnan muutamalle luottamushenkilölle ei jää muuta mahdollisuutta kuin eriävän mielipiteen kirjauttaminen pöytäkirjaan.
Tehdyt kuntaliitossopimukset ovat paperia ja voimassa korkeintaan muutamia vuosia, jonka jälkeen liitoskunnan kanssa voidaan menetellä, kuinka parhaaksi katsotaan.
Asia on vaan sillä tavalla, että itsenäisenä kuntana voimme itse muokata palvelu- ja kustannusrakennetta niillä sektoreilla, jotka vielä ovat meidän päätäntävallassa, sellaisiksi kuin itse haluamme. Kuntaliitoksen jälkeen sen tekevät vieraat päättäjät, jotka eivät karsinnoissa sääliä tunne.
Lain edellyttämä kuntarakenneselvitys on Evijärven osalta tehty. Sote-laki on valmistumassa ja tuo todennäköisesti suuria muutoksia kuntien palvelu- ja kustannusrakenteeseen, joten nyt ei kannattaisi kuntaliitoksen kanssa hätäillä.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.