Lappajärven pinta korkealla

Julkaistu:

Aihe:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tiedottaa, että Lappajärven vedenpinta on selvästi normaalia kevättä korkeammalla. Vedenpinta on nyt huhtikuun lopussa yli 40 cm korkeammalla kuin ajankohdan keskiarvo ja 35 cm korkeammalla kuin Lappajärven säännöstelyn tavoitevyöhykkeen yläraja. Lappajärven pinnannousu kääntynee hitaaseen laskuun toukokuun aikana, jollei tule runsaita sateita. Ennusteiden mukaan säännöstelyn tavoitevyöhykkeen taso saavutetaan vasta kesällä.

Lappajärvi on viime marraskuusta lähtien ollut keskimääräistä korkeammalla. Syksyn runsaiden sateiden ja alkutalvella tapahtuneiden lumensulamisten takia tulovirtaamat Lappajärveen pysyivät koko syksyn ja talven suurina. Tavanomaista järven pinnan kevätalennusta ei saatu tehtyä, vaikka juoksutukset Lappajärvestä olivat marraskuusta lähtien selvästi keskimääräistä suurempia. Joulu-tammikuussa juoksutusta pienennettiin joen hyydetilanteen takia kolmen viikon ajan. Suurista juoksutuksista huolimatta Lappajärven pinta oli maaliskuussa ennen sulamiskauden alkamista noin puoli metriä keskimääräistä korkeammalla. Ähtävänjoen vesistöalueen yläosalla Soinissa ja Alajärvellä talvi oli melko runsasluminen, joten kevään tulovirtaama Lappajärveen on pysynyt pitkään suurena.
Lappajärven ylin vedenkorkeushavainto on vuoden 1982 toukokuulta (N60 +70,64 m eli vanhan järjestelmän mukaan 169,75 m). Tuolloin pinta kävi Lappajärven säännöstelyluvan ylärajan tuntumassa eli 40 cm korkeammalla kuin nyt huhtikuun lopussa. Tähän oli tuolloinkin syynä edeltävä runsassateinen syksy.
Lappajärven suuresta koosta johtuen vedenpinnan muutokset ovat hitaita. Lappajärven vedenpinnan korkeus oli 29.4.2015 N60 +70,24 m eli vanhan järjestelmän mukaan 169,35 m. Vedenpinnan korkeustiedot ovat löydettävissä www.ymparisto.fi/vesistoennusteet.

Katso video

 
 

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.