Sedät jaksoivat heilua

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Loppuunmyyty AC/DC:n konsertti Hämeenlinnan uudessa Kantolanpuistossa oli elämys kaltaiselleni ulkoilmakonserttien ensikertalaiselle. Meitä oli siellä 55 000, eikä yhtään enempää olisi mahtunutkaan.
Valtaisa väkimäärä ahdisti illan aikana ainoastaan pois mentäessä, kun ”ketsuppipullon kaula” pääportin ulkopuolella oli täysin tukossa. Konsertti päättyi kello 23.30. Takaisin linja-autossa, muutaman sadan metrin päässä pääportilta, olimme tuntia myöhemmin. Toinen mokoma vierähti, ennen kuin bussimme pääsi parkkiruudustaan Tampereen tielle.
Muuten järjestelyt tapahtuma-alueella toimivat hyvin, väki oli hyväntuulista ja valtaosin hyväkuntoista. Mukana oli kaikenikäisiä raskaan rokin ystäviä, lapsiperheitäkin.
Iltapäivän pari napakkaa sadekuuroa taukosivat hyvissä ajoin ennen soitannan alkua. Kertakäyttösadetakit aseteltiin ensin nurmikolle istuma-alustoiksi, jytinän alkaessa takaisin reppuihin.
Musisoinnin aloitti kello 19 helsinkiläinen Santa Cruz. Siitä ei juurikaan enempää sanottavaa.
Seuraavaksi lavalle loikki Vintage Trouble Kalifornian Los Angelesista. Se oli jo kunnon settiä.
Itse asiaan päästiin kello 21.30 ja täysillä mentiin seuraavat kaksi tuntia.
Rautainen rokkijyrä jytyytti uupumatta ja piti yleisön otteessaan viimeiseen tahtiin asti. Näyttävä lava-show koostui alun ja lopun ilotulituksista, välkkyvistä valoista, jätti-screeneille heijastetuista videoista, jyskyvistä tykeistä, kuolemankellojen kuminasta, konfettisateesta. Uudet ja vanhat klassikot seurasivat toistaan; aikaa ei haaskattu välispiikkeihin, herrat antoivat musiikin puhua.
Poutaisella kesätaivaalla konserttipaikan yläpuolella oli illan aikana trafiikkia: helikopterin ja vesitason jälkeen vellovan yleisömeren yli lipuivat varjoliitimet sekä kuumailmapallot. Illan suosituin asuste oli päähän asetettavat välkkyvät muovisarvet, jotka illan hämärtyessä tuikkivat suurena punaisena merenä kilpaa tuhansien kännyköiden kanssa.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.