Lukijan mielipideartikkeli:

Rasismi on väärin

Rasismia on ollut Suomessa jo pitkään. Ihmisiä syrjitään muun muassa ihonvärin, kansallisuuden ja sukupuolen takia. Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia ja siksi myös erilaisia. Miksi joidenkin on vaikea hyväksyä se? Mielestäni kaikkien pitäisi olla samanvertaisia, eikä kenenkään pitäisi olla muiden yläpuolella.
Suomessa on monia ennakkoluuloja ulkomaalaisiin. Luulot periytyvät monien vuosien takaisista sodista ja erimielisyyksistä. Monet suomalaiset ovat liian vanhanaikaisia, suppeamielisiä ja ennakkoluuloisia ja siksi torjuvat ulkomaalaiset niin jyrkästi. Suomalaiset eivät myöskään ymmärrä, että jotkut tietyt tavat saattavat kuulua jonkin maan kulttuuriin ja olla siellä aivan tavallisia. Ulkomaalaiset eivät ehkä itse ymmärrä, ettei Suomessa ole normaalia halata tai suudella tervehtiessä, toisin kuin heidän omassa maassaan.
Monesti suomalaiset yleistävät liikaa ulkomaalaisia. Esimerkiksi venäläisten käytös ihmetyttää suomalaisia, kun heistä suurin osa käyttäytyy niin ylimielisesti. Tai että kaikki maahanmuuttajat olisivat rikollisia ja tulisivat vain Suomeen työttömyyslisien perässä. Aina pitäisi muistaa, että jokainen on yksilö ja ennakkoluulot pitäisi jättää omaan arvoonsa ja jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus.
Rasismi ei ole kenenkään mielestä mukavaa. Se joka syrjii, tuntee vain vihaa. Olisi parempi, jos nämä ajatukset korvattaisiin positiivisilla. Ihminen, joka joutuu rasismin kohteeksi, tuntee vain mielipahaa. Rasismi täyttää koko maailmain negatiivisuudellaan, ja näin ollen ihmisistä ei tule avarakatseisia.
Ihmiset pitäisi kasvattaa monikulttuurisessa maailmassa, jossa kaikki saisivat olla omanlaisia, kotimaasta välittämättä. Aikuisten pitäisi kasvattaa lapsistaan pienestä pitäen avoimia ja suvaitsevaisia. Jos lapsi kohtaisi enemmän erilaisia ihmisiä arkitilanteissa, hän oppisi hyväksymään heitä, eikä pitäisi esim. tummaihoista ihmistä erilaisena tai outona. Maalla ihmiset eivät ole yhtä suvaitsevaisia kuin kaupungissa, jossa on aivan tavallista, jos naapuri on ulkomaalainen.
Olisi hienoa, jos ihmiset jättävät ennakkoluulot omaan arvoonsa ja antaisivat kaikille tilaisuuden olla oma itsensä. Kaikkien täytyy saada elää elämäänsä ilman, että ketään sorretaan mistään. Kenenkään ei tulisi kärsiä sen takia, millaiseksi on syntynyt. Hyvä ilmapiiri takaa hyvän mielen!

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.