Lukijan mielipideartikkeli:

Hei, rakkaat kortesjärveläiset

Tykkään asua täällä tarmokkaiden ja fiksujen ihmisten porukassa. Olen ollut täällä kymmeniä vuosia jo. Täällä pidetään kartanot komias kunnos. Pihat on viimeisen päälle, sisältä siistit, että ”karvahanki” kompastuu!
Kun tulin tänne tuolta maalikyliltä, niin varsinkin juhannuksena lasten ollessa pieniä luulin kuolevani siihen siivousurakkaan. Olen hengissä vielä.
Yksi asia, joka täällä pännii, on Änttikankaan hautausmaa! Jokainen haluaa rakkaalleen kauniin lepopaikan: ostetaan komia kivi, satsataan omaisen leposijaan.
Mutta mikä on ympäristö. Se on katastrofaalinen, koko se iso vanhempi alue.
Tänäkin kesänä siellä on ollut neljä työntekijää. Kissankäpälät on niitetty, mutta lepät, paljut, kanervat ja männyntaimet valtaavat alaa. Kuka on näiden työntekijöiden pää? Vai onko päätä?
Paavolan aikana saatiin aita, valot ja huoltorakennukset. Evijärvellä, Härmässä ja monessa muussa pitäjässä on metsähautausmaa, mutta tämä meidän lyö laudalta kaikki. Yksi mummo katseli sukulaisensa hautaa, että mihin se on kadonnut. Kyllä se puskikosta sitten löytyi.
Tänne on jo tehty retkiä, että käydäänpäs kattomas, mihin en ainakaan omaistani veisi. Eikö voitaisi syyssiivouksen aikana ottaa raivaussahoja mukaan, että saatais komiaa jäläkiä? Sitten sinne olis kiva mennä vaikka vierahan kans.
Itselläni on omaisia monen pitäjän hautausmaassa. Ne ovat kauniita paikkoja. Käykääpä tutustumassa esimerkiksi Alahärmässä. Sinne ei ole pitkä, siellä näyttää hyvältä.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.