Urheiluhalli käyttöön marraskuussa

Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

Urheiluhalli on ollut suljettuna syksyn ajan, mutta toiveissa on saada se käyttöön marraskuun aikana. Kaupunginhallitus hyväksyi suomalaisen Genovo-yhtiön kehittämien mikrobitason ilmanpuhdistuslaitteiden hankkimisen urheiluhalliin. Laitteet asennetaan marraskuun alussa.
Genano Tube -laitteita tarvitaan laskelmien mukaan seitsemän kappaletta ja ne vuokrataan kolmeksi kuukaudeksi marraskuun alusta tammikuun loppuun, jona aikana suoritetaan sisäilmamittaus ja tarkistetaan ilmanlaatu. Mikäli vuokra-ajan jälkeen todetaan, että laitteet toimivat toivotulla tavalla, ostetaan vastaavat uudet laitteet. Laitteiden arvo on 21 700 euroa. Tilapalvelupäällikkö Timo Ketolan mukaan lisäksi tulee rakentaa laitteiden suojarakenteet ja sähkönsyötöt, jolloin arvioitu kokonaisinvestointi olisi 25 000.
Palloiluhallin alapohjasta 26. tammikuuta otetusta materiaalinäytteestä löytyi Työterveyslaitoksen laboratoriossa Aspergillus versicolor ja Oidiodendron – mikrobeja. Nämä kuuluvat kosteusvauriomikrobien lisäksi mykotoksiineihin.
Näillä toimenpiteillä pyritään saamaan väliaikaisratkaisu tilojen käytölle siihen saakka kun uudet tilat valmistuvat. Monitoimihallin rakentaminen on suunnitteilla vuodelle 2018. Salia käyttävät useat tahot, kuten koulu ja urheiluseura, joita on hankalaa sijoittaa väistötiloihin. Muihin hallin oheistiloihin on terveystarkastaja Eeva-Leena Sillanpään ja työhyvinvointipäällikkö Sirkka Rajalan mukaan syytä tehdä kuntoarvioin mukaiset korjaustoimenpiteet tai tilojen käyttöä rajoitetaan. Osa tiloista, esimerkiksi kuntosali, on ollut suljettuna jo aiemmin.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti