Lukijan mielipideartikkeli:

Elokuvat

Mielestäni elokuvat ovat hyvää viihdettä, koska oma aikani kuluu mukavasti, kun katson elokuvia. Niissä on mukavasti toimintaa. Parasta minun mielestäni on katsoa elokuvaa teatterissa 3D:nä. Pidän myös siitä, jos käy katsomassa elokuvaa ihan 2D:nä. Mutta on kurjaa, jos ei ole mahdollisuutta päästä katsomaan teatteriin sitä elokuvaa, minkä haluaisi nähdä. Hyvä asia on se, että kotonakin voi katsoa elokuvaa ja voi nauttia siitä samalla tavalla kuin teatterissa.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.