Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven aktiviteettitoiminta erittäin vähäistä

Evijärven aktiviteettitoiminta urheilun ja myös muiden harrastuksien saralta on erittäin vähäistä. Toimintapisteet sijaitsevat jopa satojen kilometrien päässä Evijärvestä, kuten liikuntahallit, jossa voi harrastaa esimerkiksi telinevoimistelua. Evijärvellä ei siihen löydy resursseja.
Toki Evijärveltä löytyy hyvä kuntosali ja muita hienoja asioita, mutta niin kuin aikaisemmin mainitsin, ei löydy kunnon uimahalleja eikä myös esimerkiksi crossiharrastajille ammattimaisia ratoja. Niin ei vanhemmilla ole aikaa, varsinkin jos käy töissä, viedä lapsiaan harrastuksiin: jalkapalloon, jääkiekkoon. Julkiset tieliikennevälineet kulkevat vain kouluun.
Vaikka nuoret haluaisivat harrastaa vaikka jalkapalloa Evijärvellä, se ei ole mahdollista.
Evijärven pitäisi panostaa nuorisourheiluun ja myös aikuisiin enemmän. Liikuntahalli olisi hyvä rakentaa, kun siitä on puhuttu paljon, myös jäähalli.
Asian voisi ehkä parantaa siten, että tosiaan ne oikeasti rakennettaisiin eikä vain puhuttaisi. Uusi maastojuoksupaikka olisi myös poikaa. Siis: enemmän urheilutoimintaa ja aktiviteettejä Evijärvelle.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.