Kun 20 vuotta sitten asetuin Lappajärvelle, oli umpeloinen ensimmäisiä oppimiani uusia sanoja. Nykyään umpeloisia eli kuoriperunoita tulee harvoin keitettyä, sillä niiden kuorimiseen tarvittavaa kärsivällisyyttä ei nuorisoltamme tahdo löytyä. Itse selättäisin kapallisen umpeloisia vaikka silmät kiinni sidottuna, sen verran hyvin taito tuli lapsena opittua.
Perunan kulutus on vähentynyt maassamme roimasti 50 vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1956 suomalainen söi 188 pottukiloa vuodessa, vuonna 2014 enää 52. Minua, perunalla kasvanutta, kehitys surettaa, sillä monipuolisempaa ja maukkaampaa perusruokaa saa hakea. Opiskeluaikoinakaan en innostunut tonnikala-makaroni-linjasta: ei peruna ollut makaronia kalliimpaa ja taipui sentään aika moneksi. Ruotsi pesee meidät tässäkin asiassa: eurooppalaisista suomalaiset kuluttavat perunaa kahdeksanneksi eniten, ruotsalaiset viidenneksi eniten. Maanosamme ahkerimmat potun popsijat asuvat Liettuassa ja Irlannissa.
Kävin jokin aika sitten Irlannin pääkaupungissa Dublinissa ja toden totta, sain siellä perunaa syödäkseni. Ruokailimme pubeissa, ja kolmena päivänä viidestä söin muusia. Irlantilaisiltamissa eteeni kannettiin Irish stew -muhennosta, joka koostuu perunasta, lampaanlihakimpaleista ja sipulista.
Peruna tai oikeammin pula perunasta on tärkeä osa Irlannin historiaa. Osallistuimme reissullamme kolmelle opastetulle Dublinin kierrokselle ja jokaisella niistä viitattiin vuosien 1845–1852 suureen nälänhätään.
Perunarutosta aiheutuneiden nälänhätävuosien aikana Irlannin väkiluku putosi kahdeksasta miljoonasta viiteen miljoonaan. Miljoona ihmistä menehtyi nälkään ja tauteihin, kaksi miljoonaa pakeni kurjuutta muuttaen siirtolaisiksi muun muassa Englantiin, Australiaan ja Kanadaan. Erityisen järkyttäväksi asian teki se, että nälkävuosina Irlannista vietiin koko ajan esimerkiksi viljaa, lihaa ja voita emämaahan Iso-Britanniaan ja muualle Eurooppaan. Perunasta riippuvaisimmat olivat niin köyhiä, että heillä ei ollut varaa ostaa muita elintarvikkeita.
Peruna saapui Irlantiin 1590-luvulla. Sen suosio kasvoi nopeasti ja siitä tuli miljoonien irlantilaisten pääasiallinen ravinto. Vuonna 1845 rutto levisi maahan kulovalkean tavoin ja dramaattisin seurauksin: sadosta tuhoutui noin puolet, seuraavana vuonna jo 75 prosenttia. Nälän riuduttamat ihmiset sairastuivat helposti ja kokonaisia perheitä menehtyi erilaisiin tauteihin. Samalla alkoi Irlannin ensimmäisen virallisen kielen iirin alamäki: nälänhätä kuritti pahiten iirinkielisiä alueita, joilta myös lähdettiin innokkaimmin siirtolaisiksi.
Tuhon vuosien jälkeen peruna palasi voimiinsa ja 1800-luvun lopulla pottua popsittiin sumujen saarella enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suuren nälänhädän vuosista muistuttavat Liffey-joen rannassa Dublinissa laihat pronssiset ihmisfiguurit. Taiteilija Rowan Gillespien veistämät patsaat kuvaavat ihmisiä raahautumassa viimeisillä voimillaan kohti ulkomaille lähteviä laivoja.
