Ctrl + z

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Oletteko koskaan mielessänne perunut komentoa takaisin tyyliin ctrl + z, muuallakin kuin tietokoneen ääressä? Eli esim. silloin kun kaatuu aamukahvit isännän just sen tärkeän kitarakuvaston päälle? Tai kun putoaa silmä tikkuvartaalta ja huomaat sen vasta muutaman kierroksen jälkeen, että näinpä on taas ylimääräinen reikä tulossa jo ennestään köyhän sukanvarteen. No eihän se toimi kuin ajatuksissa ja tietsikan ääressä tuo ctrl + z, eli peru komento, mutta kyllä se olisi niin kätevä, joka päivä löytyisi montakin kohtaa, milloin sitä voisi käyttää.
Muitakin tärkeitä tietoteknisiä juttuja tulee mieleeni päivittäin, kuten se, että palauta tehdasasetukset tai palaa oletusasetuksiin. Voisi vaikka tylsän keski-iän kynnyksellä palauttaa itsensä muutaman vuosikymmenen taa ja taas olisi mieli kirkas ja vailla turhia patoutumia ja typeriä opittuja kaavamaisuuksia. Voisi vaikka työmatkalla kiertääkin vaikka eri reittiä, että kun eipä ole ennen tuollakaan tullut käytyä! Kyllä laajenisi maailma heti kertalaakista ja voisi sitten töissä kertoa, että kävinpä eilen Rymättylässä tankkaamassa. Tai yllättäisi kotiväkensä keittämällä jauhelihakeiton sijaan länsibolivialaista kvinoapuuroa.
Mutta ehkä tärkein asia, minkä voisin tietokoneesta lainata omaan elämääni on tietenkin virustorjunta. Ihmisen elimistön oma palomuuri päästää kaikenlaista haitallista bakteeria ja virusta sisuksiin, eikä herää ajoissa edes kausiflunssaa torjumaan. Ajatelkaa jos vaikka voisi ostaa täydellisen elimistön skannauksen vaikkapa kerran kuukaudessa haitallisten bakteerien tai vaikkapa syövän varhaiseen havaitsemiseen. Ja jos joku bakteeri pyrkisi sieraimesta sisään, niin virustorjunta alkaisi piippaamaan ja pullauttaisi pöpön niine hyvineen takaisin sinne mistä tulikin. Tai jos ei olisi ihan varma, että onko allerginen jollekin ruualle, voisi ensin testata k.o. ruokaa hiekkalaatikkotilassa ja mahdollinen anafylaktinen sokki jäisi sinne ja sinä voisit vain jatkaa hommia yhtä kokemusta rikkaampana.
Eipä olisi hassumpaa lainata näytönsäästäjääkään. Kuvittele mielessäsi tilanne, että istut tylsässä kokouksessa pitkän työpäivän jälkeen, eikä voisi vähempää kiinnostaa se kvartaalikatsaus, mitä projektin vetäjä monotoonisella äänellään selostaa. Eipä muuta kuin näytönsäästäjä päälle, silmät pyörivät päässäsi ja olet kovinkin terävän näköinen, vaikka oikeasti vetelet hirsiä ja näet unta paremmasta maailmasta. Aika kätevää!
Ylimääräinen puhallin olisi myös aika tarpeellinen, etenkin meille naisille, jotka jo alamme pikkuhiljaa kärsiä kuumista aalloista tai muuten vain rupeaa naama helottamaan eri syistä johtuen… Lisämuistin ottaisin myös mielelläni vastaan ja nopeamman prosessorin, tämän hetkinen vastaa annettuihin käskyihin aina läpsäyksen jäljessä tai ei ollenkaan. Välimuisti on aina täynnä eikä buuttauskaan auta sillä käyttöjärjestelmä on auttamattomasti vanhentunut eikä ymmärrä nykyajan menoa.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.