Säiliöauto ja viljarekka ojaan Kortesjärvellä

Julkaistu:

Aihe:

Polttoainelastissa ollut säiliöauto suistui ojaan kyljelleen Kortesjärvellä kantatie 63:lla maanantaiaamuna kello 10 jälkeen. Hieman myöhemmin noin 300 metrin päässä säiliöauton suistumispaikasta ojaan suistui viljalastissa ollut täysperävaunullinen rekka.
Säiliöautossa oli 13 000 litraa polttoainetta ja ennen nostotöitä polttoaine siirrettiin toiseen säiliöautoon. Myös viljalastissa olleesta rekasta siirrettiin vilja rehuautoihin ennen nostotöiden aloittamista.
Ojaan suistumiset tapahtuivat Kukkolan ja Ylikylän välisellä tieosuudella. Tie oli autojen nostotöiden osalta poikki kello 23.30 saakka. Pelastusviranomaiset ohjasivat liikenteen kulkemaan onnettomuuspaikan ohi Mannisentietä.

Palomies Petri Laukkonen arvelee onnettomuuksien johtuneen erittäin liukkaasta tiestä. Hän toteaa, että muun muassa tienpidon tasosta johtuvat erilaiset liikenneonnettomuudet työllistävät pelastusviranomaisia nykyisin paljon, lähes enemmän kuin tulipalot.
Kiertotienä käytetty Mannisentie oli myös liukas ja tiellä sattui useita lähellä piti –tilanteita. Mannisentielle saatiin hiekkaa iltapäivän aikana.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.