Työtä ja tekijöitä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Suomessa työ ja tekijät eivät aina kohtaa. Avoimia työpaikkoja on paljon Helsingin seudulla, mutta niihin kaikkiin ei tahdo löytyä tekijöitä.
Avoimena on erityisesti matalapalkka-alojen työpaikkoja. Niistä saaduilla palkoilla maaseudulla tulisi hyvinkin toimeen, mutta ei Helsingissä. Jos kokopäiväisen siivoojan palkasta jää 1 000 euroa käteen ja pienenkin yksiön vuokra on 900 euroa, niin ei muuttohaluja ymmärrettävästi kovin paljon ole. Asumistuki tuo tosin vähän apua. Siivoojina onkin paljon virolaisia, mutta he ovat järjestäneet asiat omalla tavallaan: he asuvat yhteisasunnoissa, hakevat ilmaisen ruoan ruokajonoista ja matkustavat viikonlopuiksi kotiinsa Viroon.
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström otti kantaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalaisessa siihen, miten ihmiset saataisiin muuttamaan työn perässä. Hän esittää työllistymisen helpottamiseksi matka- tai vuokratuen maksamista työttömille. – Pitäisi laskea, mikä on yhteiskunnalle järkevintä: tukea työttömyyttä vai työllistymistä, hän sanoo.
Omistusasuntojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa on alennettu. Sellainenkin mielipide on kuultu, että jos ihmisillä ei olisi omistusasuntoja sitouttamassa paikkakuntaan, heidän olisi helpompaa muuttaa työn perässä.
Myös kodin ja työpaikan välisten matkakulujen verovähennysoikeutta rajoitetaan. Nykyisin omavastuu on 750 euroa vuodessa, eli tämän määrän alittavat matkakulut eivät käy työmatkavähennykseksi. Parin kolmen kuukauden työpesti naapuripaikkakunnalla merkitsee siis sitä, että matkakulut menevät kokonaan omasta pussista. Tällöin jokainen tietysti punnitsee tulojen ja kulujen suhdetta. Työmatkavähennyksen enimmäismäärä on 7 000 euroa vuodessa, mikä monella pitkän matkan takaa päivittäin kulkevalla ylittyy.
Voi myös olla, että varsinainen työpaikka ja asunto ovat toisella paikkakunnalla ja omistusasunto ja kirjat toisella paikkakunnalla. Kallis ratkaisu on tämäkin! Matkakulut saa vähentää verotuksessa kerran viikossa tapahtuvasta kotona käynnistä, jos kotona on alaikäisiä lapsia tai aviopuoliso. Toisella paikkakunnalla oleva vuokra-asunto ei ole tulonhankintaan kuuluva menoerä, jos henkilöllä ei ole myös molemmilla paikkakunnilla varsinaista työpaikkaa.
Suomen asuntokunnista 42 prosenttia on yhden henkilön asuntokuntia. Yksin asuvia on yli miljoona! Heistä monet ovat töissä kaukana kotoaan. Heilläkö ei voi olla asiaa omaan kotiin samalla tavalla kuin perheellisellä? Eikö yksineläville kuuluisi samalla tavalla vähennysoikeus kotona käynneistä kuin muillekin ihmisille?
Kaikki eivät halua muuttaa kotipaikkakunnaltaan pois, vaikka se olisi taloudellisesti kannattavaa. Toiset muuttavat usein ja sopeutuvat helposti uuteen kotiin. Jokainen saa tehdä oman ratkaisunsa ja järjestää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Tietysti toivoisi, että kaikkiin avoimiin työpaikkoihin löytyisi myös suomalaisia työntekijöitä.

Postin lakko on päättynyt. Järviseudun Sanomat valmistetaan normaalisti kuten aina ja painetaan kirjapainossa Kokkolassa, josta lehtiniput rahdataan Seinäjoen postikeskukseen. Postikeskuksesta lehdet jaetaan pitäjiin ja eri puolille Suomea. Toivottavasti postikeskuksiin kertynyt ruuhka purkautuu nopeasti ja postin kulku palautuu normaaliin päiväjärjestykseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.