Yksi viikko lisää

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Päättymäisillään oleva vuosi 2015 on ollut omanlaisensa. Se on pitänyt sisällään sekä riemun että murheen aiheita. Meillä ja muualla on tapahtunut paljon. Eikä tapahtumia tule puuttumaan myöskään tulevalta vuodelta. Vimpelissä päästään viettämään kunnan perustamisen 150-vuotispäivää heti tammikuun toisena. Sekä Vimpelissä että Lappajärvellä paikalliset Lions clubit juhlistavat viittä vuosikymmentään.
Kuluva vuosi on viikkojen määrissä mitattuna erilainen kuin sitä edeltänyt tai seuraava vuosi.
53-viikkoinen vuosi ei osu kohdalle myöskään vuonna 2017. Seuraavan kerran vuodessa on piakkoin päättyvän vuoden tapaan 53 viikkoa vuonna 2020.
Vuosiluku voi kuulostaa kaukaiselta, mutta eipä aikaakaan, kun saadaan opetella sellaisen vuosiluvun kirjoittamista, jossa on kaksi kakkosta ja kaksi nollaa. Kalenterissa näkyy 53 viikkoa siinä tapauksessa, jos tavallinen vuosi alkaa vuoden 2015 tapaan torstailla tai karkausvuosi keskiviikolla tai torstailla.
53-viikkoinen vuosi näkyy kalenterin lisäksi tavallisessa arjessa. Esimerkiksi Järviseudun Sanomilta ilmestyy tämän vuoden aikana viikkojen osoittama määrä lehtiä. Vuoden viimeisessä numerossa suuntaamme katseemme ainakin hetkeksi menneeseen.
Päälevikkialueen kuntien erilaisiin tapahtumiin palataan kuvakatsauksen muodossa. Kuluvan vuoden aikana me lehdentekijät olemme päässeet todistamaan monenlaisia tapahtumia ja kertomaan niistä sekä erilaisista uutisaiheista päälevikkialueemme asukkaille sekä etäämmällä asuville lehden tilaajille ja lukijoille. Juttujen aiheina on ollut kuntapolitiikkaa ja muita uutisia, kulttuuria, urheilua sekä eri-ikäisten ihmisten haastatteluja.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.