Se talo oli mielessäni koko Nissi. Postiauto kulki oli postin mäki, tai Apteekin mäki ja Apteekki. Oli Nissin risteys ja Osuuskauppa, Säästöpankki ja Jussila. Siinä ihan kämmenellä kaikki. Tuttua ja turvallista.
Pyhänä isä luki kuvallista perheraamattua, eikä hyppyylle saanut mennä, ennen kuin kirkonmenot oli loppunut. Kamarin seinällä oli kaksi taulua alekkain, toisessa Marsalkka Mannerheim ja toisessa nuorin vapaussodassa haavoittunut sotilas Onni Kokko sairasvuoteellaan. Siinä oli talon henki, eikä kukaan halunnut sitä rikkoa.
Samassa huoneessa vastapäätä ovea oli peilikaappi, käsin tehty suomalaisesta koivusta rakennettu ja oornattu. Siinä kaapissa oli asiapaperit ja alalaatikoissa äidin koristelemat liinavaatteet, jotka kuluivat loppuun kun sota alkoi. Rahakin loppui vain asiapaperit jäivät.
Oli vielä pöytä ja amaryllyksiä ikkunalla, mahtavia suurikokoisia emännän ylpeyksiä. Siinä pöydällä avattiin monta Amerikan pakettia. Saatiin kahvia joka hellalla paahdettiin isän tekemällä rännälillä. Hiki virtasi ja puhe ropisi kuin keväinen sade.
Vintillä viruivat monet tekojalat, isän tarvitsemat apujalat. Siellä oli Kaisan hyvät piirustukset kouluajoilta ja Mikon kokeet jotka melkein aina oli kiitettäviä. Minun morsiuskukkani, siniset orvokit ja paljon muuta.
Muistojen aarrearkku jonka kaivinkoneen rautainen kita murskasi pieniksi muruiksi. Jauhoi näkyvät muistot pölyksi tien varteen. Vain sydän muistaa askelten jäljet ja tuntee lämpimän tuulen.
