Kaksineuvoisen kiirevastaanotto keskittyy kanta-Kauhavalle

Julkaistu:

Aihe:

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen kiirevastaanotto aiotaan keskittää elokuusta alkaen kanta-Kauhavan terveysasemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Kortesjärven, Evijärven, Lappajärven ja Härmien asemille jää ensisijaisesti vähemmän kiireellistä, ajanvarauksen kautta tapahtuvaa lähipalvelua.
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja Anna-Kaisa Pusan mukaan päätös perustuu siihen, että kuntayhtymän alueella toimivat terveysasemat ovat pieniä ja siksi haavoittuvaisia lukuun ottamatta kanta-Kauhavan pääterveysasemaa. Niissä työskentelee vain yksi tai kaksi lääkäriä ja hoitajaa, joista yhdenkin poissaolo vaarantaisi koko terveysaseman palveluiden toimivuuden.
Kaksineuvoisen mukaan lääkäreitä on kuntayhtymässä ollut jo vuosien ajan huolestuttavan vähän, ja palveluverkostossa on liian monta pientä yksikköä. Korjaavilla toimenpiteillä onkin Kaksineuvoisen mukaan kiire. Hallitsemattoman työmäärän vuoksi lääkäreitä on lähtenyt asemilta pois, ja uusia ei ole pystytty rekrytoimaan. Lääkärikunnasta on lisäksi lähiaikoina tulossa eläköitymistä, mikä näkyy erityisesti Härmien terveysasemilla.

Myös palveluverkosto lääkärivastaanottojen suhteen tulee ”järkevöittää” jo ennen sote-uudistuksen alkamista, jotta saadaan varmistettua palvelujen saatavuus myös uudistuksen jälkeen. Vaikka terveyspalvelujen pysymistä on painotettu kuntaliitosten yhteydessä esimerkiksi Kortesjärvellä, sote-uudistus ei tunne kuntarajoja vaan sen tarkoituksena on tuottaa hoito kaikille mahdollisimman tehokkaasti.
Vs. johtavan ylilääkäri Heidi Ojalan mukaan lääkärin- ja sairaanhoitajan vastaanotot keskittämällä Kaksineuvoinen pyrkii takaamaan ja mahdollistamaan paremmin lääkärien riittävyyden, hoidon saatavuuden ja monipuolisemmat hoitovaihtoehdot. Keskitettyyn, isompaan yksikköön on helpompi rekrytoida lääkäreitä ja saada erikoislääkäripalveluja, jolloin asiakkaan ei tarvitse aina odottaa pääsyä keskussairaalaan.
–Keskittämällä toiminta on selkeää potilaalle, hän saa kaikki palvelut yhdellä kertaa ja palveluiden laatu paranee, Ojala selittää.
–Kritiikki uudistusta kohtaan ei tule meidän potilailtamme, jotka ovat olleet tyytyväisiä hoitoon, vaan se on poliittista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.