Säästä mehiläisiä myrkyttämällä oikein

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry muistuttaa, että pölyttäjäturvallisuus tulee aina huomioida kaikessa kasvinsuojelussa. Kasvinsuojeluaineruiskutukset tulisi tehdä yöaikaan kello 22–6, ja lisäksi ruiskutuksia ei tulisi koskaan tehdä kukkivalle kasvustolle, edes rikkakasveille, mehiläisten lentoaikaan.
–Esimerkiksi voikukkia torjutaan nyt, ja mehiläiset keräävät niistä ahkerasti mettä. On syytä huomioida pölyttäjät aivan kaikkien kemikaalien käytössä, vaikka käyttökohde ei olisi mehiläiskasvi, liiton tiedottaja Tuula Lehtonen kertoo.

Torjunta-aineiden käyttäjien tulisi lukea huolellisesti aineiden käyttöohjeet pakkausselosteista ja käyttää oikeaa annostelua ja hyvin toimivia ruiskuja.
Lappajärveläinen mehiläistarhaaja Vuokko Honkaniemi on saanut viime aikoina mehiläistarhaajilta useita yhteydenottoja eri puolilta maakuntaa. Tarhaajat olivat havainneet myrkytyksiä tehtävän keskellä päivää, eivätkä viljelijät ole välttämättä suostuneet kertomaan myrkkypurkkien sisällöstä.
Honkaniemi ymmärtää, että ilman torjunta-aineita ei tule hyvää satoakaan, mutta haluaa korostaa yhteistyön merkitystä.
–Tarhaajille pitäisi ilmoittaa myrkytysten aloittamisesta, jotta he voivat estää mehiläisten lennon ja sulkea pesät ruiskutuksien ajaksi.
Lue lisää keskiviikkona ilmestyvästä lehdestä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.