Järvivesien lämpötilat keskiarvon yläpuolella

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Järvivesien lämpötilat ovat nousseet noin heinäkuun kymmenennen päivän tienoilta paikoitellen lähes kahdeksalla asteella. Esimerkiksi Lappajärven Halkosaaressa mitattiin 10.7. pintaveden lämpötilaksi 15,8 astetta. Tänään vastaavasta paikasta saatu lukema on 22,7 astetta. Hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että Halkosaaressa mitattu lämpötila on 3,4 astetta kyseisen jakson pitkän keskiarvon yläpuolella. Merkittävin tekijä pintaveden lämpötilan nousulle löytyy sääoloissa, mutta myös tyynet ja lämpimät yöt edesauttavat poikkeuksellisen veden lämpötiloihin. Johanna Korhonen kertoo, että järvivesien lämpötila on 20 asteen paikkeilla aina Etelä-Lappia myöten.

Lämpimät uimavedet ja lämmin sää ovat houkutelleet ihmisiä sankoin joukoin uimarannoille. Esimerkiksi Vimpelin Sahissa on riittänyt uimareita aamusta iltaan. Kuusivuotias kauhavalainen Aino Lakso kävi mummolareissullaan uimassa ja nauttimassa aalloista.

Jätä kommentti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

ISOJAKO

JA