Kuntalaisten ääni kuuluviin

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpelissä on aloitettu ensi vuoden alussa voimaan tulevan uuden kuntastrategian työstäminen. Työhön on käyty vimpeliläisittäin uusin askelmerkein. Kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan omilla mielipiteillään ja kannanotoillaan strategiaan. Lopullisen strategian luominen on kunnanvaltuuston tehtävä. Keskustelu jatkuu puolentoista viikon kuluttua järjestettävissä kuntalaiskahviloissa.

Aikaisemmin ei Vimpelissä kuntalaisille ole tarjottu yhtä suoraa vaikuttamisväylää kunnan strategiaa työstettäessä. Nyt rakennetaan elinvoimaista kuntaa, jonka rakentamiseen kuntalaiset ovat tervetulleita. Vimpelillä on jo pelkän strategiansa puolesta mahdollisuus erottua muiden kuntien kenties paperinmakuisista visioista. Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan mahdollisuuden siihen, että moni strategiaan kirjattava asia myös toteutuu.

Vimpelin naapurikunnista ainakin Evijärvellä ovat myös kuntalaiset päässeet kertomaan kuntastrategiaan liittyvistä näkemyksistään muiden muassa erillisessä kuntalaistilaisuudessa. Evijärvellä kuntalaistilaisuuden aluksi oli alustus, jonka jälkeen osallistujat kiersivät ryhmissä eri pisteissä, joissa puolestaan keskustelunaiheita olivat kunnan palvelut, elinvoima ja elinkeinot. Virkamiesten tehtävänä oli kirjata keskustelut ylös. Illan anti vedettiin yhteen loppukeskustelussa.

Vimpeliläinen ja evijärveläinen tapa ottaa kuntalaiset osaksi strategiatyötä on demokratiaa ja parhaimmillaan. Toivottavasti keskustelumahdollisuus kannustaa kuntalaisia myös seuraamaan aktiivisesti kunnassa tekeillä olevia asioita ja tulemaan vaikkapa kunnanvaltuuston kokoukseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.